Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HUOMIO! Jos koet, että hahmosi on kehittnyt pelin aikana esim. luonteen suhteen, laita se hahmosi hahmolomakkeeseen!! Hahmotiedoissa on nykyään uusi kohta nimeltä Kehitys, joten se kannattaa lukea AINA kun katsoo toisen roolipelaajan hahmojen tiedot!!!

Täällä sitten roolipelataan. Noudata alla olevia ohjeita!
- Älä tapa tai vahingoita kenenkään hahmoa kysymättä. Tai jos yritätä tappaa käytä sanaa yrittää tai merkkiä (?)
- Voit pelata minä tai hän muodossa.
- Laita nimi kohtaan nettinimesi tai hahmosi nimi. Jos laitat hahmosi nimen laita näin:
Esim. Night-Violence
Mutta jos laitan nimi kohtaan nettinimesi, laita hahmosi nimen perään lauma josta hevonen on. Esim.

Nimi: Taneli

Herman-Aderlin
Kävelin metsässä yksi. Raikas ilma heilutti harjaani ja tuore ruoho tuoksui nenääni...

- Kiroilua saa esiintyä, mutta kunhan ei jokatoinen sana.
- Kun hahmosi puhuu, puhe laitetaan näiden väliin Esim: "Moi". Kun ajattelee se laitetaan näiden väliin Esim: #Olen elossa#. Kaikki mikä ei kuulu ropeen laitetaan näiden väliin Esim: //Moikka// Ja kaikki muu tekeminen ilman merkkejä.

Tapahtunutta

Vieraskirja  << <  3  4  5  6  7  8  9  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Gaapriel

23.05.2018 12:00
Vicente-Ticho

Diana pöllähti minun ja Safiiran luokse ja alkoi hulluna selittää päivän tapahtumia. Kuullessani Secron nimen korvani nousivat pystyyn. Se nuori juippi oli raahautunut tänne saakka. Kaikki tuo informaatio sai energiani liikkeelle, joten minun oli kömmittävä maasta ylös. Pienen vaivaisen esityksen jälkeen sain nostettua itseni ylös ja käännyin tammaan päin.
"Jos Secro on täälä niin tilanne leviää pahemmin ja me lähdemme nyt!"
Käänsin katseeni ylemmäs luolille ja näin nuoren orin laskeutuvan sieltä alas.
"Secro! Tule tänne!" huusin orille. Nuori yksilö laskeutui nopeasti luokseni iloinen hymy kasvoillaan.
"Kuinka ihanaa nähdä sinut sir!"
"Kuin myös, mutta nyt ei ole aikaa muodolisuuksille. Lähdet heti takaisin leiriin ja valmistelet kaiken vieraitamme varten. Vieraita on kolme, joten tyhjennät kolme kehikkoa ja varaat ruokaa riittävästi! Tämä on viidennen tason vierailu!" selitin nuorelle orille.
"Kyllä herra!" Secro vastasi ja lähti leiristä samantien.

Safiira-Violence

Olin pettynyt. Ehkä asemani sitten oli jäädä leiriin, mutta ennen sitä halusin tietää miksi.
"Miksi Diana? Miksi hän ei anna minun luopua paikastani?" kysyin tammalta totinen ilme kasvoillani. Halusin niin kovasti ulos leiristä juuri nyt, että ennen eden Dianan vastausta(?) olin jälleen äänessä.
"Ja minä lähden mukaan. Zeralla on sijais emo ja Ben pystyy ylläpitämään paikkoja ja onhan täällä Igor Benin apuna!" kiljaisin kysymykseni jatkoksi.
"Lähdemmekö heti?"

Nimi: Lacritsi

22.05.2018 11:20
Deimos - Violence

"Aitne!" Deimos huusi tätiään, mutta vanha tamma oli jo ehtinyt mennä luolaansa. Oria ei auttanut kuin kävellä luolaan asti.
"Mitä? Kuka tuo on?" Aitne kysyi oitis raakkuvalla äänellään, kun orikaksikko tuli luolaan. Vanhus vilkaisi Secroa vähän epäillen, mutta ei hurjan tylysti edes Aitnen mittakaavalla.
"Tichon Secro. Meidän pitää puhua", Deimos sanoi.
"Se hermi on tuolla", Aitne muistutti.
"Ei se haittaa. Minä lähden tänään Tichoon", Deimos aloitti. Aitnen naamalla kävi pieni hämmästys, mutta sitten vanhus taittoi korvat kiinni niskaan ja sanoi;
"Selitä."
"Menen auttamaan Tichon sairaita, kiitoksena Vicentelle. Hänhän kertoi meille taudista"
"Sehän jaloa, mutta et ole menossa. Mitä sinä siellä muka voit tehdä?" Aitne tuhahti ja vilkaisi tällä kertaa pahasti syrjässä olevaa Secroa. Tamma ei selvästikään ollut idean kannalla. Deimos virnisti pienesti ja jatkoi kiellosta välittämättä.
"Kuten tiedät, sairaisiin ei voi koskea. Minulla on ratkaisu siihen", Deimos vastasi, käänsi katseensa seinän vieressä olevaan luuhun ja käski levitaation nostaa se ilmaan. Luu nousi ja jäi leijumaan noin ryntäiden korkeudelle. Aitne otti yhden ison askelen poispäin lentävästä luusta ja katsoi sitä järkyttyneenä.
"Mikä....?" Vanhus vaikeni kesken sanojen.
"Minä liikutan sitä. On olemassa joitain kykyjä, joista yksi on minulla", Deimos kertoi. Aitne tuijotti luuta hetken ajan. Vanhuksen silmistä suorastaan näki kuinka ymmärrys levisi niihin. Tamman kasvoille nousi hymy.
"Deimos, tuo on upeaa! Pystytkö nostamaan jotain muuta? Rohtoja? Oksia?" Aitne näytti innostuvan ihan hiiteen.
"Kaikkea, paitsi eläimiä", Deimos vastasi, vaikka ei ollutkaan varma asiasta. Aitne nyökkäsi.
"Ne ovat totta", tamma sanoi luuta katsellen.
"Hm?"
"Olen kuullut oudoista voimista aikaisemminkin, mutta en ole ennen nähnyt mitään tällaista", vanhus kertoi silmät säihkyen. Äkkiä vanhus kuitenkin vakavoitui.
"Mutta miksi sinun pitää mennä Tichoon? Voit sairastua."
"Minähän sanoin jo, se on kiitoksenvelka. Lisäksi sairaiden joukossa on eräs vanha ystävä", Deimos vastasi. Täti ei saisi oria muuttamaan mieltään.
"Mutta kun sinä voit kuolla"
"En minä kuole"
"Älä vänkää vastaan, sinä et m-!"
"Minä menen!"
Aitne sulki silmänsä ja yritti selvästi niellä suuhun nousevia sanoja.
"Hyvä on... Mitä jos sinä sittenkin sairastut? Tai entä jos tauti tulee Violenceen?"
"Lähetän jonkun kertomaan siitä. Pysyn Tichossa kunnes paranen, enkä siten levitä tautia tänne. Sinä sen sijaan saat lähettää viestinviejän minun luokseni, jos täällä joku sairastuu, niin palaan heti Violenceen. Oletko miettinyt miten tautiin voisi varautua?" Deimos sanoi.
"Leirin perän suurimmat luolat voisi tyhjentää asukkaista jo ennakkoon, ja täyttää vuoteilla. Jos sairaita tulee, minusta tuntuu että niitä tulee paljon kerralla. Yrkkivarastoni ovat hyvällä mallilla, mutta täytän niitä vielä. Muuten, ketkä jäävät hoitamaan leiriä?" Aitne kysyi.
"Ben ja ehkä Safiira", Deimos vastasi.
"Selvä... Mutta sinun täytyy nyt lähteä jos haluat ehtiä vielä tänään Tichoon", Aitne sanoi korviaan luimien. Tamma ei tainnut vieläkään olla idean kannalla. Deimos katsoi vanhusta silmiin, nyökkäsi ja lähti ulos Secro mukanaan.

Nimi: Diana-Violence

21.05.2018 22:12
Kiirehdimme leiriin, jossa Deimos ohjeisti minua samalla kun lähti etsimään itse jotakuta toista. Kurottelin päätäni valkeaa varajohtajaa etsien. Tummien hevosten joukosta Safiira oli helppo löytää ja ravasin tamman luokse. Yllätyksekseni Vicente makoili Safiiran vieressä.
"Hyvä, että olette molemmat tässä, minulla on teille asiaa" sanoin, ennen kuin kumpikaan ehtisi edes tervehtiä.
"Vicente, laumalaisesi Secro tuli minun ja Deimoksen luokse ja pyysi lupaa nähdä sinut. Tilanne Tichossa on kai pahentunut, niin ymmärsin. Secro on Deimoksen seurassa, he suuntasivat kohti parantajan luolaa" kerroin.
"Safiira, Deimos on matkaamassa Tichon laumaan auttamaan, ja haluaisi sinut mukaan. Puhuin hänelle myös ehdotuksestasi, ja hän ei haluaisi, että jättäisit varapäälikön paikan minulle" jatkoin, ennen kuin Vicente ehtisi keskeyttää. Nyt kuitenkin annoin aikaa vastauksille ja reagoinneille.
//Sori tönköstä roolista

Nimi: Faijer-Violence

21.05.2018 20:47
Naurahdin ANcelikan toteamukselle.
"Ei kai niin" totesin lämpimästi hymyillen. Katseeni jäi kiinni ystäväni silmiin. Niin kovasti halusin uskoa, että Ancelikalla olisi tunteita minua kohtaan, etenkin se pieni hetki rannalla oli saanut uskon kipinän roihuamaan. Mitään en kuitenkaan saanut sanottua, vaan pysyin hiljaa hymyillen. Kunhan edes ystäviä...

Nimi: Gaapriel

16.05.2018 12:17
Zera-Violence

Ehdotukseni kävi mukavasti Faijerille joten nostin vikkelän laukan ja juoksin kohti hietikkoa. Sinne päästyäni istahdin hiekalle kun putoava kivi ja heittäydyin selälleni onni sisältäni kumpuen. Äitini ei ikinä antanut minun tehdä tätä joten otin kaiken ilon irti.

Ancelika-Violence

Katselin hymyillen Zeran touhuja ja käännyin sitten Faijerin puoleen.
"Uskon että hänestä tulee oiva laumalainen. Vaikka Safiira on kasvatettu hieman rajummin niin uskon kuitenkin, että Zerasta tulee kaunis ja fiksu tyttö!" totesin ystävälleni kävellessäni tuon vierellä.
"Huomaatko nyt! Ei elämä ole kamalaa." totesin naurahtaen ja tuuppasin turvallani oria(?)

Dani-Aderlin

Parantaja potkaisi minua hellästi vatsaani jotta heräisin.
"Juo tämä ja ole hiljaa. Deimos on tulossa luokseni tai siltä hän ainakin näytti!" tamma tiuskaisi minulle. Kulautin pahan makuisen litkun alas kurkustani ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tapahtuu seuraavaksi.

Vicente-Ticho

Olin ottanut Safiiran mukaani ja makoilin kaula pitkänä leirin ainoassa varjoisessa kohdassa.
"Kevät se vain lämmittää!" totesin tammalle hymyillen mutta toinen vain seisoi vieressäni ja vahti ympäristöä.
"Rentoudu nyt hieman. Kyllä se Deimos tulee takaisin!" sanoin toiselle, mutta Safiira vain vilautti minulle pienen hymyn katsomatta edes minuun. Huokaisin syvään ja laskin pääni takaisin maahan. Pitihän minun vanhan ja raihnaisen levätä välillä.

Nimi: Lacritsi

12.05.2018 22:10
Deimos - Violence

"Totta", Deimos vastasi Dianan sanoihin ja kiihdytti vauhtiaan sikäli miten nyt pystyi. Samalla kävellessään eteenpäin Deimos ajatteli myös Tobiasta ja huomasi odottavansa pienellä innolla vanhan ystävän tapaamista. Deimos ei kuitenkaan nostanut odotuksia kovin korkealle. Paljon oli tapahtunut, vuosia oli vierinyt, Tobias oli vammautunut ja menettänyt lapsensa. Vastassa ei saattaisi olla luonteeltaan sama Tobias. Nadja oli kuollut. Harmi, Deimos olisi halunnut nähdä millaiseksi se penikka oli kasvanut. Ja millainen se Lena oli, että Nadja oli sen hyväksynyt? Tobiaksellahan oli tammoja tullut ja mennyt, monia ei olisi Nadja haitannut, mutta Nadja oli osannut olla valikoiva ja hankala. Kun varsa ei ollut "uutta emoa" hyväksynyt, oli Tobias monesti joutunut jättämään heilan. Kumma että Nadja oli edes suostunut jäämään Deimoksen ja Miraclen luokse. Kaipa Lucy oli ollut tilannetta edistämässä. Tobias oli tietenkin tiennyt Deimoksen kohtauksista, pakkohan niistä oli ollut kertoa kun Nadja jäi pidemmäksi aikaa kylään. Tarkemmin Deimoksen menneisyydestä ei ollut puhuttu, vain että Deimos näki harhoja ja saattoi käyttäytyä hassusti. Tobias oli ottanut asian kummallisen hyvin. No Tobias oli muutenkin ollut melko rento tyyppi, mutta ei myöskään hätkähtänyt juuri miistään. Toisaalta ei Tobiaskaan ollut mikään puhdas pulmunen. Herminä se osasi selviytyä, eikä pitänyt Deimoksen käsityksen mukaan tappamista vääränä. Ainakin erään kerran perusteella, kun Deimos oli ollut kahdestaan ruunivoikon kanssa. Kaksikon kimppuun oli hyökännyt joukko hermejä. Deimos ei niitä tuntenut, mutta niillä oli jotain velkoja Deimosta kohtaan. Tuohon aikaan niiden kaltaiset olivat jo tuttua kauraa, eikä Deimos viitsinyt edes selvittää mitä niillä oli hampaan kolossa. Tobias osallistui tappeluun Deimosta auttaakseen, mutta ei Deimoksen tapaan tappanut hyökkääjiä. Tobias ihmetteli lyhyesti, miksi Deimos sellaisiin äärimmäisyyksiin ryhtyi, mihin Deimos vain vastasi, että hyökkääjät tulisivat vain takaisin. Tobias ei kysellyt enempää, ei edelleenkään auttanut tappamisessa, mutta toisaalta ei myöskään edes yrittänyt estää Deimosta eikä Tobias ollut näyttänyt paljoa häiritsevän Deimoksen toimet.
Sola tuli pian näkyviin ja Deimos työnsi Tobiaksen ajatuksistaan syrjään.
"Kuljet sitten minun mukanani leirissä", Deimos totesi Secrolle, joka suostui mukisematta. Ticholaisen ei olisi hyvä hortoilla yksin Violencen leirissä, ties mitä sille sattuisi. Ja tarkoituksellisesti Deimos ei myöskään pistänyt Secroa Dianan mukaan. Jotkut varmaan vain luulisivat että tamma oli omin lupinensa tuonut vihollisen leiriin saakka. Deimokselle kukaan tuskin tulisi valittamaan Secrosta. Kohta kolmikko pääsi myös leiriin. Sopivasti Deimos näki Aitnen kävelevän kohti luolaansa ja Deimos kääntyi siihen suuntaan, Secro tiukasti vierellään.
"Diana, etsitkö Vicenten ja Safiiran, ja kerrot heille?" Deimos huikkasi lapansa yli valkealle tammalle, mutta jatkoi jo matkaansa Aitnen perään.

Nimi: Faijer-Violence

11.05.2018 20:59
Katselin hetken kyseleviä katseitä ja nyökkäsin naurahtaen.
"Se on ihan hyvä idea. Ei kuitenkaan mennä veteen, muut juovat siitä" huomautin Zeralle. Varsa lähti kiitämään kohti puroa(?) innoissaan ja jäin jälkeen Ancelikan kanssa(?).
"Tuo varsa ei varmaan ymmärrä, miten onnekas on. Hänellä on emo, joka huolehtii ja isäkin on ainakin elossa ja samassa laumassa. Ehkä Zerasta tulee ihan hyvä hevonen" totesin ja lähdin kävelemään kohti puroa.

Nimi: Diana-Violence

11.05.2018 20:45
Pysyin sivummassa, kun Secro ja Deimos keskustelivat friisiläisorin vanhasta tutusta. Deimoksen mainitessa varsan, aloin ymmärtää, että Tobias oli varmasti tuttu orin entisen perheen kautta. Sain takuun epäilyilleni Deimoksen todetessa että sairastunut Tobias oli perhetuttu.
"Mehän olemme menossa auttamaan ticholaisia? Voimme ehkä pelastaa Tobiaksen, jos pidämme kiirettä" huomautin kaksikolle ja kiihdytin vauhtiani olettaen, että orit seuraisivat kirien perässä. Deimos oli menettänyt paljon menneisyydessään. Tobias saatoi olla ainut elossa oleva, joka tunsi vanhan Deimoksen. Se oli toinen syy, miksi halusin kiirehtiä Tichoon. Ehkä Tobias pystyisi kertomaan, mikä sai Deimoksen pois tolaltaan. Voisin saada täydellisen mielenrauhan tai tilanne voisi muuttua pahemmaksi. Olin kuitenkin valmis ottamaan riskin.

Nimi: Gaapriel

06.05.2018 19:11
Vicente-Ticho ja Safiira-Violence

Jätin Deimoksen rauhaan ja annoin toisen levätä. Tänään lähteminen oli hyvä idea, sillä halusin pian takaisin perheeni eli laumani luo. Tehtävää oli paljon ja Deimoksen apu todella tulisi tarpeeseen.
Kävelin solan mäkeä ylöspäin kohti leiriä kun Safiira juoksi minua vastaan.
"Vicente! Mahtavaa että löysin sinut. Onko Deimos kanssasi?" tamma hihkui.
"Ei valitettavasti nyt, hän lähti juuri kohti putouksia!" vastasin tammalle joku huokaisi turhautumistaan.
"Mutta voit kertoa minulle mikä mieltäsi painaa. Kävellään takaisin leiriin. Deimos tulee varmasti pian sinne!" totesin ja kehotin tammaa tulemaan mukaani. Safiira nyökkäsi minulle ja lähti kanssani kohti leiriä.
"Aijon jättää virkani ja pyytää Deimosta antamaan sen Dianalle ja jos sinulle vielä käy niin ottaisin Zeran mukaani ja muuttaisin Tichoon!" tamma selitti minulle. Korvani nousivat pystyyn kiinnostuksesta. Toinen olisi kyllä erinomainen lisä laumaani ja saisin vihdoin saavutettua isojakin asioita.
"No ennenkuin luovut koko elämästi, puhutaan ensin Deimosen kanssa asiasta!" kehotin Violencen varajohtajalle. Toinen myöntyi ehdotukseeni ja yhdessä jatkoimme takaisin leiriin. Tamma jäi seurakseni kun pysähdyimme juomapaikalle.

Zera-Violence

"Mennään juomapaikan viereen! Siinä on pehmeää hiekkaa ja sillä voi leikkiä!" kiljaisin Faijerille ja Ancelikalle. Ancelika näytti nyökkäävän hymy kasvoillaan ja kääntyi kysyvästi Faijerin puoleen. Matkin tammaa ja otin itsekkin parhaan hymyni käyttöön ja katsoin oria irrottamatta katsettani toisesta.

Dani-Aderlin

Kuumeeni oli laskenut ja olin saanut jo vähän ruokaa alas kurkustani. Parantaja hääräsi ympärilläni.
"Noh..mikä on tuomio?" kysyin tammalta edelleen peläten henkeni puolesta.
"Kuule etpääse täsät elämästä eroon ihan vielä. Ennustus paranemiseesi on hyvä ja uskon että jos täsät selviää niin kehosi rakestaa elinikäisen immuniteetin kyseistä virusta tai bakteeria vastaan. Tämä on siis kerran elämässä sairaus!" parantaja selitii minulle. Noh eikös se ollut hyvä uutinen. Näkisin vielä joskus perheeni ja johtajani! Huokaisin helpotuksesta ja laskin pääni takaisin pedille. Uni alkoi jälleen painaa joten suljin siläni ja rauhoitun nukkumaan.

Nimi: Lacritsi

05.05.2018 16:17
Deimos - Violence

Musta ori kuunteli Dianan ja penikan keskustelua kiinnostuneena, ja yritti painaa Dianan mainitseman nimen mieleensä. Gina. Dianalla vaikutti olevan hyvä mielipide siitä tammasta, toivon mukaan se olisi elossa ja Diana pääsisi puhumaan sille. Deimos höristi vähän hämmästyneenä korviaan, kun Diana käänsi saman kysymyksen Deimokselle.
"En nimeltä, mutta jotkut ovat jääneet muuten mieleen, ja ainakin ulkonäön perusteella tunnistaisin", Deimos totesi lapojaan kohauttaen. Monesti Deimos ei ollut viitsinyt jäädä nimiä kyselemään, ja hermiajoiltaan Deimos muisti vain harvojen tapaamiensa laumahevosten nimiä.
"Miltä he näyttävät?" Secro kysyi. Nuorikko näytti innostuneen tästä keskustelun aiheesta. Miltä näyttivät? Eikö tuohon voinut vain sanoa valkoinen, ja harmaa tai jotain siltä väliltä?
"No en minä niitä kaikkia ala tässä arvuuttelemaan. Suurin osa on yksivärisiä kuten sinä", Deimos vastasi, mutta siristi sitten miettivästi korviaan.
"Paitsi aikakin yksi on sellainen laikukas, tummanharmaan ja valkoisen kirjava ori", Deimos mietti että väritys poikkesi paljon Tichon tavaomaisesta värisklaasta. Ehkä Secron olisi helpompi keksiä kenestä saattoi olla kyse.
"Hah, se ei voi olla kukaan muu kuin Frank. Frank on sairaana, mutta hän on aikalailla parhaimmassa kunnossa. Hän pystyy jopa liikkumaan ja sellaista", Secro kertoi varsin iloisesti, vaikka kyseinen hevonen olikin kuolemantaudissa. Ilmeisesti tauti ei kuitenkaan iskenyt kaikkiin samalla voimalla.
"Ei ihan tavallinen väri teidän joukossa?" Deimos kysyi, friisiläinen itse ei ainakaan tiennyt ketään muuta laikukasta Tichosta, mutta toisaalta Deimoksen tietämys ei ollut kovin laaja.
"Ei, mutta Frank ei ole ainoa laikukas, jos sitä tarkoitat. Mutta näistä väriperisteistähän aletaan päästä pikkuhiljaa pois. Meillä on jopa yksi täysin musta Marc ja ruunivoikko Tobias ja"
"Tobias?" Deimos keskeytti puheliaaksi käyneen Secron. Nimi ja kuvaus särähtivät Deimoksen korvaan tuttuina. Vielä Miraclen kanssa ollessa, Deimoksen pieni perhe oli ystävystynyt yksinhuoltaja isään Tobiakseen, joka oli ollut väritykseltään ruunivoikko. Tobiaksella oli ollut Lucya hieman nuorempi tytär; Nadja, mutta pikkutytöt olivat tulleet hyvin toimeen. Nadjan emo oli ilmeisesti hylännyt perheensä, Deimos ei ollut ikinä saanut tarkkaa kuvaa tapahtumista; yksin jääminen pienen varsan kanssa oli ollut Tobiakselle kova paikka, eikä ori ollut mielellään asiasta puhunut. Hermiperheinä Deimoksen ja Tobiaksen perheet eivät nähneet kovin usein, mutta kun tuttuja tuli vastaan, uskalsi jopa Deimos luottaa Tobiakseen niin hyvin, että saattoi jättää Lucyn joksikin ruunivoikon huoleksi. Tobias oli ollut hyvin hyödyllinen silloin kun Lucy oli ollut liian pieni jäämään yksin ilman aikuista ja vanhemmat kaipasivat vähän omaa aikaa silloin tällöin. Vastavuoroisesti Tobiaksen ruunikko tytär Nadja oli joskus ollut Deimoksen ja Miraclen hoidettavana, jos Tobiaksella oli jotain asioita hoidettavana tai jos sekin halusi vähän vapaata varsastaan. Yhteys Tobiakseen oli hiipunut Lucyn täyttäessä 10 vuotta, mutta muisto ruunivoikosta, ja sen varsasta oli jäänyt lämpimäksi.
(Tobias ja Nadja ovat saattaneet esiintyä rooleissa eri nimillä, mutta en jaksanut alkaa etsimään alkuperäisiä nimiä)
"Onko hänellä Nadja-niminen varsa? Sellainen ruunikko? Ja hän hoitaa sitä yksin? Hän oli ennen hermi ja on nyt aikalailla minun ikäiseni?" Deimos kysyi perin yksityiskohtaisia kysymyksiä, jotta olisi varma puhuiko Secro samasta hevosesta.
"Toi on sama Tobias", Secro hymyili leveästi. "Tosin, ei hän yksin tyttöään hoitanut, kun tuli meille sellaiset kaksi, kolme vuotta sitten. Hänellä oli puoliso; Lena, mutta itseasiassa Lena ei tainnut olla Nadjan biologinen äiti. Hyvä että he päättivät liittyä laumaan, Lena ei olisi onnistunut huolehtimaan ilman apua tyttärestä ja kolmijalkaisesta puolisosta", Secro pohti ääneen, kiriessään ehkä huomaamattaa välimatkaa vieläkin pienemmäksi. Lena ei tainnut olla Nadjan oikea emo? Mennyt aikamuoto pisti Deimoksen korvaan. Oliko tämä Lena kuollut? Deimos aikoi kysyä asiaa, mutta sitten Secro sanoi jotain järkyttävää. Oliko Tobias kolmijalkainen?
"Kolmijalkainen?!" Järkytys kuului Deimoksen äänestä. Okei, Deimos oli viimeksi nähnyt Tobiaksen noin 5-6 vuotta sitten, mutta silloin Tobias oli ollut voimakas, terve ori, eikä todellakaan mikään jalkarampa.
"Hän oli menettänyt toisen etujalkansa jo ennen kuin tuli meille. En tiedä tarkkaan, mutta se oli kai jokin onnettomuus tai jotain. Enpä ole viitsinyt kysyä", Secro luimisti pahoitellen korviaan. Deimos kurtisti kulmiaan. No ei ollut ollut Tobiaksellakaan helppo elämä.
"Sanoit että se Lena oli ollut Tobiaksen kanssa, onko Lena kuollut?" Deimos uteli.
"Ei. Lena on elossa ja terve. Nadja oli ensimmäisiä jotka kuolivat tautiin. Sääli, se tyttö oli vasta 14-vuotias. Nyt myös Tobias on sairastunut", Secro kertoi ja lisäsi, "olen pahoillani." Nuorikosta ei selvästikään ollut mukava kertoa huonoja uutisia. Harmillista, Deimos oli tutustunut ja tuntenut Tobiaksen oikeastaan vain tyttärien kautta. Ja nyt molempien varsat olivat kuolleet. Toivon mukaan Tobias selviäisi.
"Ei se mitään. En ole nähnyt Tobiasta varmaan viiteen vuoteen. Hän oli perheystävä minun hermiajoiltani", Deimos vastasi, vaikka vastaus ei paljoa sanonut ainakaan Secrolle. Nuorikko vain nyökkäsi hiljaisena.

Nimi: Diana-Violence

05.05.2018 01:23
Huomasin Secronkin kiinnostuvan Deimoksen kysymyksestä.
"No tunnen ja tunnen. Kuten tiedät, herminä vaelsin montakin vuotta laumalaisten alueella. Ticho oli laumoista ystävillisin, joten vietin siellä eniten aikaa ja tapasin muutaman useammin kuin kerran" totesin.
"Muistatko nimiä?" Secro kysyi kiinnostuneena.
"Gina ainakin oli yhen tamman nimi. Hän oli ehkä ystävillisin" muistelin.
"Gina on aina kaikille ystävällinen. Hän oli vielä terve ennen kuin lähdin" vaalea ori kertoi.
"Ehkä pääsemme keskutelemaan vihdoin kunnolla" totesin ja käännyin katsomaan Deimosta.
"Tunnetko sinä ketään Tichosta Vicenten lisäksi?" kysyin kiinnostuneena.

Nimi: Lacritsi

04.05.2018 07:23
Deimos - Violence

Dianan ollessa hiljaa, Deimos huokaisi hiljaa itsekseen, ja tuijotti tarkasti tammaa, Dianan reaktiota tutkien. Kohta tamma nosti katseensa ja hymy yllätti Deimoksen lempeydellään. Deimos oli enemmän kuin iloinen tuollaisesta hymystä, vaikka ori ei nyt siihen vastannutkaan. Totta, Deimoksen mielestä Diana hermostui turhasta, aika useinkin. Friisiläinen päätti olla sanomatta ajatuksiaan ääneen, jottei aloittaisi uutta riitaa.
"Niin, jatketaan vain", Deimos totesi myös Secron suuntaan vilkaisten, ennen kuin kääntyi jatkamaan kävelyä kohti leiriä.
"Sinä tunnet joitakin Tichosta?" Deimos uteli tarkemmin, ihan vain tuodakseen jotain keskustelua. Ja jos joku tuttu olisi ihan ystävä tai jotain, eipä sitten Tichossa Deimos yllättyisi jonkun yliystävällisestä käytöksestä Dianaa kohtaan.

Nimi: Diana-Violence

03.05.2018 23:04
Herkempi hevonen olisi alkanut itkemään. Ilosta ja helpotuksen tunteesta. Ensimmäistä kertaa olin täysin varma, että Deimos todella rakasti minua. Ori sanoi sen vihdoin ääneen. Friisiläisorin viimeinen toteamus kuitenkin särki ilon sirpaleiksi. En tiennyt itsekään. Laskin katseeni maahan. Pian ilmeeni oli kuitenkin vihainen. Olin vihainen itselleni. Mitä minulle oli tapahtunut? Olin hermi! En ollut ikinä turvassa, ja kauan yksin. Enkä koskaan ollut niin aidosti iloinen, kun äsken. Kun kuulin Deimoksen rakkaudejulistuksen. Miksi nyt olin näin heikko? Olin pitkään ollut hiljaa, mutta lopulta nostin katseeni maasta Deimokseen. Vihainen ilme oli kuitenkin muuttunut lempeäksi hymyksi.
"Olen ollut kaikkea tuota seurassasi. Minun täytyy vain ymmärtää, että se ei aina tule olemaan niin. Ja vaikka se kuinka pahasti kolahtaa egooni, myönnän, että hermostuin lähes turhasta..." vastasin. Samalla musitin Secron läsnäolon ja vilkaisin oria joka oli kääntänyt meille selän ja katseli nyt puiden latvoja vähän matkan päässä. Häpeillen luimistin korviani.
"E-ehkä meidän pitäisi jatkaa matkaa. Mutta tulen mukaasi. Ehkä näen jopa pari tuttua" totesin. Huomasin Secron korvien kääntyvän suuntaamme ja vaaleanharmaa ori vilkaisi varoavasti suuntaamme ja vilkuili meitä, kuin varmistaen, että tilanne olisi varmasti ohi.

Nimi: Lacritsi

03.05.2018 16:52
Deimos - Violence

Keskustelu ja tämän keskustelun sävy oli niin tuttua, jauhettua hapanta kauraa, että Deimosta jo kyllästytti. Voi hitto, miten he tähän olivat päätyneet? Deimos oli kuvitellut Tichoon lähtemisen olevan mukava yllätys Dianalle, että se olisi piristänyt tammaa. Okei, oltiinhan sitä menossa kuolleiden keskelle, mutta silti se oli matka ulkomaailmaan pois Violencen reviiriltä. Mutta nyt vaikutti siltä ettei tammaa ollenkaan kiinnostanut lähteä katselemaan mitä rajan takana oli ja kaiken lisäksi he puhuivat jostain vähäpätöisistä laumalaisista! Deimoksen täytyi myöntää tuntevansa olonsa hyvin pettyneeksi ja ärtyneeksi. Ei tämän näin pitänyt mennä.
Diana sai taas puhua pitkästi, koska Deimos tappeli omien sen hetkisten tunteiden kanssa. Tai toinen aivopuolisko vain hoki rauhoittumista, toinen taas yritti kovasti miettiä mitä sanoa tai tehdä että Diana rauhoittuisi. Tai eihän Diana nyt tuossa rähjännyt, mutta ei tamma tyynelläkään mielellä ollut. Deimos vain halusi Dianan tyyntyvän ja olevan onnellinen ja hyväksyvän että hän kuului Deimokselle ja... Deimoksen oli pakko pysähtyä, tässä oli meneillään niin paljon aivotyötä, ettei voinut kävellä samaan aikaan.
#Älä vaan korota ääntä, se ei auta yhtään. Olet nyt kiltisti hiljaa ja kuuntelet mitä Dianalla on sanottavanaan. Oletko tappanut laumalaisia? Kyllä. Voitko luvata ettet tee niin enää? Et todellakaan. Voiko Diana luottaa siihen mitä teet tai tunnet? No ei. Hän haluaa varmuutta. Voi saatana miten minä sitä hänelle annan...#, Deimoksen ajatukset pörivät pientä epätoivoista oravanpyörää, kun Diana veti 'saarnallaan' orin ihan sanattomaksi. Järkytys kuvastui Deimoksen naamalta erityisesti viimeisen lauseen kohdalla. Mitä? Eikö Diana tiennyt että Deimos rakasti tammaa? Hyyyvä homma.
"Ai että rakastanko minä sinua?" Deimos kysyi epäuskoisena, kuin olisi kuullut maailman älyttömimmän kysymyksen. No, Deimoksen maailmassa kysymys ehkä olikin älytön. Deimos ei voinut pitää pientä naurahdusta piilossa, ja kääntyi kävelemään edes takaisin Dianan eteen. Deimos ei välittänyt pitää ääntään hiljaisena, -käytännössä ori melkein huusi- eikä sitä todellakaan kiinnostanut Secron läsnäolo. Deimokselle oli sama kuin maa olisi niellyt ticholaisen.
"Rakastanko MINÄ sinua?! Totta kai rakastan! SINÄ olet auttanut minua ongelmieni kanssa, SINÄ olet saanut minut takaisin jaloilleni! Kyllä, minä rakastan sinua! En vain ole sanonut sitä, koska luulin pelästyttäväni sinut pois, ettet kestäisi sen kuulemista, kun et ollut varma, ja kun se oli niin hiuskarvan varassa että sinä häivyt. Minä haluan että sinä olet kanssani ja turvassa ja onnellinen ja ettet olisi yksin ja", viimein Deimos vaikeni ja pysähtyi kun sanaryöppy tyyntyi.
"Mutta minä en tiedä miten", Deimos lisäsi vähän rauhallisemmin, kääntäen katseensa pitkästä aikaa Dianaan, viime minuuttien ajan Deimos oli oikeastaan huudellut metsikköön, eikä Dianaan päin. Toivottavasti niistä epävarmoista asioista edes yksi olisi vähän varmempi.

Nimi: Diana-Violence

03.05.2018 14:56
Katsoin hieman huolissani Deimosta, kun tuo lähti kävelemään. Ilmeisesti ori oli kuitenkin voimissaan. Niinpä pystyin keskittymään paremmin Deimoksen perusteluihin. Tietenkään Deimoksen ei kannattaisi mennä yksin. Olisi myös inhottavaa olla yksin niin pitkään, tuskin sairautta oltaisiin päivässä hoidettu.
"En haluaisi enää salailla asiaa... Toivon vain että se menee niin kuin suunnittelet" totesin. Kyllä minä orin mukaan lähtisin, mutta joku muu saisi tulla mukaan, ettei muut laumalaiset luulisi meidän karkaavan yhdessä tai mitään muuta hullua. Kun Deimos mainitsi tunteeni yritin katseella viestittää, että olisi hiljaa ja vilkaisin Secroa. Ori jäi kauemmas. Silti minua epäilytti puhua suhteestamme. Kun en vastannut Deimos alkoikin selittämään ihan omia johtopäätöksiään. Lopulta minulle oli ihan sama kuuliko thicolainen meitä vai ei.
"He eivät ole väärässä Deimos. Sinä olet tappanut heitä ennenkin! Minä rakastan sinua, todella, mutta sinä rakastit Miraclea ja nyt hän on poissa. Tunteet muuttuvat. Haluaisin sanoa kovasti, että tiedän, että tunteeni eivät koskaan katoa, mutta en voi. En vain voi! Ja valitettavasti tietäen historiasi, tietäen millainen olet, en voi luottaa siihen, mitä sinä teet tai mitä sinä tunnet. Haluaisin varmuutta, Deimos. Ja juuri nyt en edes tiedä rakastatko sinä minua!" ehdin jo rauhoittua hieman, mutta mieleeni iski asia, josta olin ollut epävarma aina siitä lähtien, kun Deimos ei sanonut mitään takaisin, kun itse paljastin rakastavani friisiläisoria, ja se epävarmuus purkautui ulos viimeisessä lauseessa. Huomasin Secron katselevan maata hyvin kiusaantuneena. Katseeni kuitenkin palasi hyvin nopeasti Deimokseen. Toinen saattoi pitää kolmea asiaa merkityksettömänä, mutta minulle ne tarkoittivat paljon. Vain lähimmät hevoset rakastivat toisiaan. Minä pidin Benistä, Pidin Faijerista ja Netasta. Mutta minä rakastin emoani, minä rakastin parasta ystävääni Bettyä ja nyt minä rakastin Deimosta.

Nimi: Lacritsi

03.05.2018 14:08
Deimos - Violence

Kuka tässä tiputti pommin häh?! Dianan puheet menivät taas ihan yli Deimos-paran ymmärryksen. Mikä tai kuka tamman päähän noita ajatuksia oikein sai hemmetti vieköön?! Diana oli yllättänyt Deimoksen täysin, mikä varmasti näkyi orin aavistuksen järkyttyneillä kasvoilla. Diana puhui pitkästi, mutta Deimos oli sanaton, eikä siksi saanut kommentoitua mitään mihinköän väliin. Olivatko tamman tunteet sitten hupenemassa? Totta mooses Diana saisi ainakin häipyä laumasta, jos tamma antaisi pakit Deimokselle. Ja mitä sitten jos Deimos tappaisi laumalaisia vihoissaan sen jälkeen? Eihän Diana ollut näkemässä sitten häivyttyään? Deimos ei ymmärtänyt, ei vain kerta kaikkiaan ymmärtänyt tuota Dianan... syyllisyyden määrää? Tamma pelkäsi tai murehti kokoajan jotain. Ja Deimos kun oli luullut itse olevansa mustamielinen tyyppi!
Secro sai aika pahan katseen Deimokselta, kun nuorikko sai Dianan keskeyttämään puheensa.
"Joo joo, lähdetään, mutta anna meidän jutella samalla", Deimos sanoi Secrolle ja kääntyi kävelemään leiriä kohti.
"Minä haluan... haluaisin sinut mukaan, ja minä tarvitsen sinne saattajia, en aio mennä sinne yksin, he ovat kumminkin vieras lauma. Ja... " Deimos vilkaisi Secroa, joka oli vielä liian lähellä. Deimos jatkoi silti.
"Ja etkö sinä halua että kyvyt paljastuvat myös meidän laumalle?" Deimos vastasi vierellä kulkevalle(?) tammalle. Deimos katsoi tammaa merkitsevästi, Dianallakin olisi varmaan helpompaa kun tamman kyky olisi paljastettu. Tai Deimos halusi uskoa että Dianalla oli helpompaa. Deimos vilkaisi taakseen Secron suuntaan. Ticholainen jätti yhä pidempää väliä kaksikkoon.
"Mistä.... Mistä tässä on kyse?! Ovatko sinun tunteesi sitten katoamassa?!" Deimos puhui Secron takia normaalia hiljaisemmalla äänellä, mutta kuiskaukseksi orin kiivasta ääntä ei voinut sanoa.
"Sinusta ei tule varajohtajaa. Ei sillä ettetkö sopisi siihen, mutta siitä seuraisi vain huonoa sinulle, en minä sitä halua", Diana varmasti ymmärsi mitä Deimos tarkoitti. Ei ei ei, Deimos ei antaisi Safiiralle lupaa aseman jättämiseen.
"Enkä minä sinun takiasi aio ketään tappaa. Sekö Zack sinua mietityttää vai mikä? Hänhän satutti sinua!" Deimos luimi korviaan miettiessään toista oria. Ansaitsi kyllä kuolla, jos Deimokselta kysyttiin.
"Mitä hiivattia minun pitää tehdä pitääkseni sinut turvassa ja onnellisena?" Deimos kysyi äkäisesti. Ori ei vain kyennyt ymmärtämään mikä Dianaa riivasi.

Nimi: Diana-Violence

03.05.2018 12:37
Halusin kiirehtiä Deimoksen viereen ja kysyä mitä ihmettä oli tapahtunut ja mitä ori oli ajatellut. Oliko orin jalka taas huonona? Entä susi, oliko se palannut? Niin monta kysymystä. Mutta en voinut. Secro oli paikalla ja tarkoituksella esitin, että Deimos oli vain johtajani. Ei mitään muuta.
"Oletko varma, että voit mennä leiriin tuossa kunnossa? Ja Safiira itse asiassa lähti etsimään sinua" vastasin. Minun pitäisi keskustella Deimoksen kanssa kaksistaan, että voisin kertoa, mitä oikeasti on meneillään. Olin pyytämässä Secroa poistumaan, kun Deimos pudotti infopommin.
"Voisimmeko jutella kahden kesken" kysyin kääntäen kasvoni kohti nuorta ticholaista. Secro nyökkäsi ja odotin, että tuo oli kadonnut puiden taakse.
"Deimos... Okei, mistä alottaisin... Laumasi ei halua, että olemme yhdessä ja hyvästä syystä. Jos tunteeni ikinä katoaisivat sinua kohtaan, minun pitäisi lähteä ja sinut tietäen tappaisit jonkun omista laumalaisistasi. Enkä minä halua olla syy viattoman hevosen kuolemaan. Toiseksi Safiira haluaa nostaa minut varapääliköksi, mutta en ole varma haluaako hän todella luovuttaa asemaansa vai onko hän vain kyllästynyt siihen, ettet ikinä kuuntele häntä. Minä rakastan sinua, mutta se ei ole oikein, että muut kärsivät siitä. Ja kolmanneksi... Mitä minä tekisin Tichossa? En min" hiljennyn kun kuulin Secron palaavan.
"Emme ole vielä valmiita" huomautin.
"Ymmärrän ja olen pahoillani häiriöstä, mutta uskoisin, että meidän pitäisi kiirehtiä. Aurinko on jo yli huipun ja haluamme ehtiä Tichoon ennen pimeää"
"Anna hyvä syy lähteä, niin tulen mukaasi" käännyin Deimoksen puoleen vakavissani.

Nimi: Lacritsi

03.05.2018 09:21
Deimos - Violence

Viimein Deimos näki sen visertäjälinnun, kun se pyrähti jostain lähipuista rannalle touhuamaan omiaan. Deimos yritti herätellä levitaaiota. Turkilla tuntui pieni häivähdys, mutta sitten levitaatio oli taas hävinnyt. Ihan kuin se vain kävi sanomassa kuulevansa Deimokswn kutsuvan, mutta ei pystynyt tai halunnut tulla suorittamaan yhtään mitään. Deimos katseli pettyneenä söpöä mustakeltaista linnunpalleroa, joka hyppeli hiekalla etsimässä ruokaa ja visertämässä. Jännä että noin pienestä otuksesta lähti noin kova ääni. Kohta tipu lopetti rannalla kulkemisen, ja lensi taas puiden sekaan, jolloin Deimos kadotti näköyhteyden siihen, ja kohta Deimos ei enää kuullut edes sen liverrystä. Odottelu kävi nopeasti tylsäksi, kun ympäröivät puut olivat hiljaa, edes tuuli ei ollut tarpeeksi vahva humistamaan mäntyjä ja kuusia, ja paria käppyräistä lehtipuuta. Deimos kurotti turpansa kohti vettä, ja joi vaikka ei ollut janoinen. Ehkä vesi helpottaisi vatsassa mylläävää huonoa vointia. Kylmä vesi tuntui ainakin kurkussa hyvältä, kunnes keho lämmitti nesteen. Se siitäkin ilosta. Loppuodottelun aikana friisiläinen ei kohdannut ongelmia, susi ei ollut palannut.
Kohta Deimos kuuli kavioiden kopinaa kiviseen maahan. Ja mikä parasta, askelia oli enemmän kuin yksi hevonen kykeni tuottamaan. Secro oli löytänyt Dianan ja Safiiran! Ensin putouksen puoleisesta metsästä tuli esiin Secro, sitten Diana. Deimos jäi tuijottamaan puidenrajaan odottavana, mutta kolmatta henkilöä ei tullut. Missä Safiira oli?
"Löysin vain Diana-neidin", pentu puhui taas hämmästyttävän kohteliaalla tavalla, joka pisti Deimoksen korvaan kuin ampiainen. Secro jarrutti hieman etäämmälle Deimoksesta, varmaankin antaakseen kaksikolle omaa rauhaa. Pennun joka eleestä huokui ainakin Deimoksen silmin kohteliaisuutta? Oliko ticholainen aina tuollainen? Miten Secro jaksoi tuollaista?
"No meidän piti mennä leiriin muutenkin", Deimos vastasi. Ihan vain merkkinä, ettei haitannut kun kumpaakin etsittyä ei löytynyt, ja merkiksi myös siitä, että Deimos pitäisi lupauksensa tässä asiassa. Secro pääsisi tapaamaan Vicenteä.
"Diana, missä Safiira on?" Deimos kysyi, ja tunsi uteliaisuutta sitä seikkaa kohtaan, että ilmeisesti Diana oli ollut yksin. Ehkä tamma oli vain päättänyt jäädä syömään tai jotain, kun Safiira oli jo lähtenyt kotiin? Kai varajohtaja oli leirissä?
"Ja haluatko lähteä mukaani vierailulle Tichoon? Tänään. Kerroin Vicentelle siitä parantamisjutusta, ja ehdotin että voisin käyttää sitä myös Tichossa. Vicenten mielestä voisin käydä ensin Tichon luona, koska tauti ei ole vielä Violencessa, eikä välttämättä meille tulekaan. Niin ja Vicente antoi ratkaisun myös paljastamispulmaan; me voimme esittää, että kyvyt tulivat muka Tichosta", Deimos jatkoi yhteen, nopeasanaiseen pötköön. Deimos antoi valkealle tammalle vastausaikaa, samalla kun itse nousi taas huterasti jaloilleen. Asento ja ryhti olivat jo paremmat, kyllä Deimos leiriin selviäisi. Jaloilleen päästyään Deimos kiinnitti odottavan, innostuneen katseensa valkeaan tammaan. Kai Diana tulisi? Totta kai Diana tulisi. Deimoksella oli niin paljon kerrottavaa, että ori pelkäsi halkeavansa. Niin ja mitenhän Dianalla oli mennyt penikoiden kanssa? Eivätkö ne olleetkin ärsyttäviä?

Nimi: Faijer-Violence

03.05.2018 00:42
En voinut sanoa, etten loukkaantunut pikkuvarsan lässytyksestä, kuin olisin tyhmä. Kyllä minä nyt tiesin, miten piilosta mentiin. Ensin innostuin ideasta, voisin laskea vaikka kuinka pitkään, niin ei tarvitsisi olla Zeran seurassa. Innostukseni kuitenkin loppui, kun ymmärsin, että Safiira ja Igor tappaisivat meidät, jos Zera katoaisi.
"Mielummin jotain sellaista, joka ei johda siihen, että sinä katoat ja äitisi tappaa meidät" huomautin myös ääneen. Ancelika oli luultavasti samaa mieltä. Ellei tammavarsa jostain syystä luottanut tähän kakaraan.
"Olisiko jokin muu leikki?" kysyin Zeralta.

Nimi: Diana-Violence

03.05.2018 00:15
Vaikka minun piti päästä Deimoksen puheille, en voinut poistua rannalta. Olin pelännyt laumalaisten suuttuvan Deimokselle, että olin täysin unohtanut, että Deimos oli se suurempi uhka. Olin jälleen saanut ikävän muistutuksen Deimoksen väkivaltaisesta puolesta. Rakastin hirviötä. #Mutta Deimos ei ole vain murhaaja. Hän osaa välittää, hän ei luonut tätä elämää itselleen. Ei hän hallitse vihaansa# ajattelin Deimosta puollustellen. Kuitenkaan en voinut sulkea silmiäni totuudelta. Jos ikinä haluaisin irti minun ja Deimoksen suhteesta, voisi käydä niin, että joko minä kuolisin, tai sitten joku viaton. Enkä minä halunnut kenenkään viattoman verta kavioihini.
"HEI! Anteeksi neiti, mutta oletteko Diana tai Safiira?" hätkähdin kaukaisuudesta kuuluvaa huutoa. Käännyin äänen suuntaan ja näin vaaleanharmaan orin. Tuo ei ollut Violencesta. Tuuli kuljetti Tichon hajun luokseni.
"Diana. Oletan että etsit Vicenteä, mutta miten tiedät nimeni?" kysyin hämmilläni ja kävelin oria vastaan.
"Herra Deimos pyysi minua tuomaan teidät hänen luokseen, että saan luvan jutella herra Vicentelle" tuo kertoi kun pääsi puhe-etäisyydelle.
"Miksi Deimos ei tullut itse?" kysyin epäillen.
"Herra Deimos on erittäin huonossa kunnossa. Onnistuin häätämään sairaan suden hänen luotaan, johtajanne ei itse siihen pystynyt. Hän ei pääse nousemaan ylös" ticholainen raportoi huolta katseessaan. Huolestunut oli myös minun ilmeeni.
"Vie minut hänen luokseen heti paikalla" käskin.
"Herra Deimos pyysikin juuri sitä" ori vastasi iloisena ja kääntyi. Ori odotti, että lähtisin ensin liikkeelle, mutta kiri sitten eteeni näyttämään tietä.
"Kuka sinä muuten olet?" kysyin kiinnostuneena.
"Secro. Kuulinkin huhuja valkoisesta hermistä, joka liittyi Violenceen. Et taida olle helpoimman tien kulkija" ori naurahti, selvästi viitaten, että Tichon laumassa oltaisiin oltu varmasti ystävällisimpiä minua kohtaan.
"Menneisyys on menneisyyttä" totesin. #Mutta joskus se kertoo paljon hevosesta itsestään# jatkoin mielessäni. Tällä kuitenkin tarkoitin Deimosta enkä itseäni.
"Voimmeko mennä vähän lujempaa. Olen huolissani johtajastani" pyysin. Secro nyökkäsi ja kiihdytti vauhtiaan. Toivoin, että ori olisi kunnossa, mutta ristiriitaiset tunteeni alkoivat salakavalasti palata pitkästä aikaa...

Nimi: Lacritsi

01.05.2018 13:30
Deimos - Violence

Hmm… Keitähän muita Deimos ottaisi matkaansa? Yksin ori ei todellakaan lähtisi vihollisleiriin, eikä kaksistaan Dianan kanssa. Deimos ei voinut tapella, ja luultavasti Diana ei haluaisi tapella, hmph. Safiira olisi täydellinen ratkaisu, varajohtaja puolustaisi Deimosta ja Dianaa varmasti. Mutta Safiiralla oli se mukula, eikä sitä voinut ottaa mukaan. Pystyisikö Safiira jättämään varsansa?… Beniltä Deimos ei edes kysyisi, upseeri saisi jäädä hoitamaan leiriä. Niin ja miten Ben olikaan reagoinut Dianan silmiin? Hemmetti, pitikö Deimoksen yrittää löytää leiristä joku, joka ei saisi sydänkohtausta kuullessaan matkan todellisen syyn? Jo pelkästään vihollisleiriin menijöiden vapaaehtoislista taisi olla lyhyt. Kävellessään Deimos luimi korviaan, osaamatta nyt päättää mitä teki saattaja-asian kanssa. Yksin Vicenten mukaan meneminen kuitenkin sai friisiläisen tuntemaan olonsa uhatuksi. Siltikin, vaikka kyseessä oli Vicente ja Ticho. Deimos ei halunnut luottaa kummankaan maineeseen totaalisesti. Ehkä, ehkä Safiira tai Ben tiesivät joitakin luotettavia violencelaisia.

Veden välke erottui tavattoman lyhyen ajan kuluttua, ja Deimos asteli vesiputouksen alaisen lammen rantaan. Rannalla oli pienenpieniä kiviä, jotka ropisivat kavioiden alla, ennen kuin orin etukaviot upposivat matalaan rantaveteen ja loivat laineet muutoin varsin tyyneen veteen. Deimos oli lähes vastakkaisella puolella putoukseen nähden, joten putouksen luomat aallot eivät yltäneet enää tähän rantakaistaleeseen.
Jossain sulosointujaan piipitti pikkulintu, ja pahat mielessä Deimos yritti etsiä lintua, mutta ei saanut sitä katseeseensa. Höh, jos Deimos ei nähnyt lintua, ei levitaatiokaan tiennyt mihin tähdätä. Piipittäjä sai jatkaa lauluaan vielä jonkin aikaa. Deimos olisi halunnut tappaa sen.
Aluksi ori sammutti janonsa jääkylmällä vedellä, ennen kuin alkoi edes pähkäilemään, mitä halusi vedelle tapahtuvan. Ehkä pitäisi ensin selvittää, tunsiko levitaatio vettä, vai oliko sen mielestä lampi vain iso tyhjä kuoppa, jossa ei muka ollut mitään. Friisiläisen kutsumana usvamaiset säikeet olivat taas tulleet kiertelemään Deimoksen kehoa, innokkaina toteuttamaan työnsä.
#Mene tuonne. Onko siellä mitään?# Deimos sulki silmänsä ja näki mielessään ja silmäluomiensa takana, kuinka usvaa, tai savua muistuttava levitaatio lähti leviämään eteenpäin vedenpintaa myöten. Ranta erottui siniharmaana siltä alueelta, jolla levitaatio kiviä ja hiekkaa kosketti, mutta mistä veden kuului alkaa, siellä ei ollut mitään. Pelkkää mustuutta. Mitä ihmettä? Eikö levitaatio havainnut vettä, vaikka sitä oli levitaation alla parin metrin alueelta? Hetki, alla?
#Alemmas#, Deimos ohjasi ja räväytti silmänsä suorastaan säikähdyksestä auki, kun äkkiä mieleen piirtyneen kartan musta kohta saikin äkkiä väriä. Koko se alue, jolla levitaatio osui veteen, oli ensin ollut musta, ja sitten yhtäkkiä se oli muuttunut sinertäväksi, vaaleammaksi kuin maa, mutta kumminkin, se oli tullut näkyviin. Deimos tuijotti seesteisiä vastarannan puita, yrittäen hillitä innostustaan. Levitaatio ehkä hahmotti veden, mutta kykenikö se tekemään vedellä mitään? Deimoksen tuijotellessa puita, toimeeton levitaatio oli lähtenyt valumaan hitaasti takaisin isäntänsä turkkia vasten, luultavasti varastamaan jälleen energiaa Deimoksen kehosta. Ilmeisesti poissa ollessaan, sekä osuessaan Deimokseen levitaatio keräsi jollain tapaa energiaa, latautui? Deimos ei antanut sen tehdä moista kauaa, vaan pakotti levitaation takaisin veteen. Deimos käski sen liikuttaa vettä, jolloin veden pintaan muodostui heikkoja, mutta selviä laineita. Deimos käski sen liikuttaa vettä enemmän, jolloin laineet kasvoivat pieniksi, kymmensenttisiksi aalloiksi. Deimos saattoi päättää vapaasti mihin suuntaan aallot menivät. Rantaan päin, poispäin rannasta, vasemmalle, oikealle, ihan päinvastaiseen suuntaan kuin edelliset, hiipuvat aallot. Se oli hauskaa hetken, sitten Deimos kyllästyi ja päätti kokeilla jotain muuta. Pystyisikö Deimos estämään vettä menemään johonkin? Vaikkaa…
Friisiläinen otti askeleen taaksepäin, ja laski katseensa vedenrajaan, siihen mihin lampi kirjaimellisesti loppui, ja rantahiekka alkoi. Deimos sai siirrettyä veden rajaa. Okei, vain kymmenen sentin alueelta, mutta vesi alkoi kulkea poispäin, eikä uutta vettä valunut peittämään vedenrajaan muodostunutta aukkoa. Deimos kokeili samaa syvemmälle veteen, ja todentotta, lampeen ilmestyi pieni kuoppa. Kuoppa joka ei täyttynyt vedellä, kuten luonnollisesti täyttyisi. Melkein kuin veteen olisi laskettu lasinen malja, jonka reunojen ylitse vesi ei päässyt täyttämään maljaa. Deimos tuijotti veden koloa sanattomana.

Sitten levitaatio yhtäkkiä lopetti puuhansa, päästi kuopan täyttymään ja yritti palata Deimoksen luo. Ilman lupaa.
”Mitä hemmettiä, takaisin siitä!” Deimos ärähti ääneen ja tunsi kuinka usvamainen aine pysähtyi parin metrin päähän.
”Äskeiset olivat ehkä siistejä, mutta hyödyttömiä. Vettä pitää pystyä kuljettamaan”, Deimos jakoi ääneen puhumista energialle, joka oli näkymätön muiden aisteille. Ulkopuolisen silmin Deimos siis puhui itsekseen. Tai no, saattoiko levitaatiotakaan pitää jonakin henkilönä?
”Nosta vesi ilmaan”, Deimos murisi vaimeasti, tuijottaen tiiviisti parin metrin päähän, jossa tiesi levitaation olevan, jossa tiesi ’näkevänsä’ levitaation, jos vain sulkisi silmänsä, jolloin levitaatio piirsi kuvia koskettamistaan aineista Deimoksen mieleen ja silmien eteen.
Tottelevaisena usvamainen aine laskeutui vedenrajaan ja tarrautui nesteeseen. Vedenpintaan muodostui pieni kohouma. Vähän samanlainen kuin pinnalle jäänyt ilmakupla. Mutta ilman sijasta kuplassa oli sisällä vettä. Se nousi ja kasvoi, ja sai pikkuhiljaa epämääräisen pallon muodon. Se oli pieni, noin golfpallon kokoinen. Vedenpinnalla oli kirjaimellinen vesipallo. Mutta Deimos ei ollut tyytyväinen. Pallo oli vedenpinnassa, kosketuksissa veteen. Sen piti nousta ilmaan. Deimos keskittyi rajusti ja käski sitä nousemaan ilmaan. Hitaasti vesipallo kohosi. Ensin se irtosi sentin verran vedenpinnasta. Sitten se oli jo kymmenen sentin korkeudella. Kohta puolen metrin päässä vedenpinnasta. Sitten sen tasaisen varma, seesteinen kulku lakkasi, ja vesipallo näytti alkavan täristä. Mitä hittoa? Deimos tuijotti ilmassa leijuvaa, muutamien metrien päässä olevaa palloa ihmeissään. Vesipallo poksahti, ja vesi sen sisältä satoi isoina pisaroina takaisin lampeen. Ennen kuin Deimos ehti edes tajutakaan, levitaation usva oli jo puoli matkassa kohti Deimosta, ja eteni tavattoman nopeaa vauhtia. Deimos taisi käskeä sitä pysähtymään, mihin levitaatio ei reagoinut millään tavalla. Levitaatio osui friisiläiseen, ja Deimos havahtui vasta kun tömähti kipeästi polvilleen hiekkaan.
Deimos ei ollut edes tajunnut kaatuneensa, friisiläinen oli tainnut menettää tajuntansa aivan silmänräpäyksen ajaksi, heti kun levitaatio oli palannut kosketuksiin isäntänsä kanssa. Nyt levitaatio oli poissa, Deimos ei enää aistinut sitä ympärillään. Deimos tunsi voivansa pahoin, huimasi, pyörrytti, oksetti, olo oli suorastaan krapulainen. Tuijottaessaan parin sentin päässä naamastaan olevaa pikkukiveä, Deimos uskoi ymmärtävänsä mitä oli tapahtunut. Friisiläinen oli tainnut vaatia levitaatiolta liikaa, kunnes se oli väsynyt liian paljon, ja palannut väkipakolla takaisin. Osuessaan Deimokseen, se oli vienyt kerralla niin suuren määrän energiaa, että Deimokselta oli mennyt hetkellisesti taju. Ja ehkäpä tämä olotilakin oli energiavarkauden aikaansaannosta. Deimos maikoili paikoillaan ja odotti että olo helpottuisi, mutta kun niin ei ollut tapahtunut seuraavan viiden minuutin kuluessa, friisiläistä alkoi jo vähän kaduttaa. Hitto, seuraavalla kerralla Deimos yrittäisi taatusti huomata ajoissa levitaation viestit ja antaisi sen pitää taukoa tai jotain ettei tämmeistä tulisi enää uudelleen. Aikaa kului vielä varmaan kymmenen minuuttia, ja Deimos kykeni vihdoin nostamaan päätään ilman että laatta meinasi lentää. Uupumuksen tunne oli uskomaton, ja pelkän päännostamisen takia Deimos tunsi niskan lihasten vapisevan. Edelleenkään uupumukseen ei liittynyt kipua, mutta mukava tunne se ei todellakaan ollut. Ei auttanut kuin odottaa ja….
Krits! Metsästä kuului terävä, yksittäinen ääni, mikä sai Deimoksen pyöräyttämään päänsä siihen suuntaan. Oliko se ollut oksan katkeaminen tai jokin muu, Deimos ei ollut ihan varma, mutta ori yritti kuumeisesti nähdä mikä äänen oli aiheuttanut. Metsän varjoista asteli rannalle eläin, joka sai Deimoksen sydämen jättämään lyönnin välistä. Hiekalla, vaivaisen viiden metrin päässä maassa makaavasta orista, seisoi susi. Ja susi tuijotti tiiviisti Deimosta.
#Ei, ei ei, ei nyt!# Deimos kirosi mielessään tuijottaessaan rakkia. Deimos ei voinut nousta jaloilleen, eikä kyennyt puolustautumaan oikeastaan mitenkään. Ja tuo susi oli tavattoman pienikokoinen, ja siltä puuttui suurin osa turkkia. Se taisi olla jollain tapaa sairas. Kuinka ironista, normaalioloissa Deimos olisi nauranut tuollaiselle elikolle, kiduttanut sitä ja tappanut sen huvin vuoksi. Nyt Deimos oli mokomalle piskille kuin mikäkin buffet-pöytä. Pitkästä, pitkästä aikaa Deimos todella pelkäsi henkensä puolesta.
Mutta susi ei käynyt aterialle, vaan tuijotteli edessään makaavaa hevosta, kierteli ympärillä. Se oli selvästi epävarma siitä, kannattiko tämän aterian kimppuun käydä. Deimos oli iso hevonen, eikä sutta näyttänyt huvittavan tulla liian lähelle, nyt kun se oli saanut selville, ettei heppa ollutkaan kuollut. Ehkä se yritti saada selvää mikä Deimoksessa oli vikana. Eiväthän hevoset yleensä makoilleet suden nähdessään. Deimos ei luultavasti suden silmin näyttänyt haavoittuneelta, mikä olisi hyvällä tavalla selittänyt makoilun. Ehkä susi luuli Deimoksen olevan sairas. Ehkä se ei haluaisi syödä huonoa lihaa, josta tauti voisi tarttua? Mutta eipä rakki ollut poiskaan menossa vaan se jatkoi kiertelyä ja odottelua.
”Saakelin rakki, pysy kaukana! Hus! Ala painua!” Deimos uhitteli kovaan ääneen, viskoi päätään ja luimisteli sudelle. Se kyllä sai suden säpsähtelemään ja loikkimaan vähän kauemmas, mutta aina se palasi taas siihen lähietäisyydelle. Tarpeeksi lähelle, että Deimosta ahdisti, tarpeeksi kauas, ettei ori yltänyt vaikka puremaan. Ja Deimos ylsi puremaan vain jos susi tulisi kyljen puolelle, sillä Deimoksen rinnus oli melkein kohtisuoraan vettä päin. Susi voisi ihan vapaasti purra vaikka persuuksiin, eikä Deimos voisi tehdä mitään itseään auttaakseen.
#Hitto, hitto, hitto! Mitä minä teen?! Se tappaa minut!# Uhmakkaan naamansa takana Deimos tunsi paniikin nousevan pintaan.
#Rauhoitu… Pelaa aikaa…. Pidä se loitolla siihen asti, että pääset ylös, tai kierimään veteen, tai kääntymään parempaan asentoon# Deimos vilkaisi taakseen lampeen. Vedenraja oli noin metrin päässä. Deimoksen pitäisi kierähtää kyljen kautta pari kertaa, että olisi tarpeeksi syvällä. Vedessä Deimoksella olisi paremmat mahdollisuudet. Ehkä susi ei uskaltaisi seurata veteen, tai jos uskaltaisi, siinä missä Deimoksen turpa yltäisi vielä pinnalle, susi joutuisi jo uimaan. Deimos voisi yrittää hukuttaa suden, jos se tulisi perässä veteen. Mutta piti olla nopea. Jos Deimos lähtisi liikkeelle, susi varmaan hyökkäisi, ja jos susi saisi Deimoksen kiinni ennen kuin ori oli tarpeeksi syvällä, Deimos saisi heittää hyvästit tälle maailmalle melko nopeasti. Mutta ajan kuluessa susi rohkaistui, ja tuli lähemmäs. Pariin otteeseen se yritti jo purra.
”Hei! Et koske! Etsi joku kuollut syötäväksi!” Deimos ärisi rakille, ja huitaisi ilmaa kömpelösti hännällään ja liikautti toista takajalkaansa uhkauksena, saaden suden taas kerran perääntymään askelen tai pari. Susi ei tainnut tajuta, ettei Deimos todella voinut potkia tästä asennosta, ilman että kierähtäisi kyljelleen, jolloin vatsa ja kaula olisivat vailla suojaa. Susi ei kuitenkaan enää pelännyt. Kohta oli pakko toimia ja koettaa, muuten rakki alkaisi syödä Deimosta elävältä. Deimosta kuitenkin heikotti edelleen. Mutta oli pakko kokeilla jotain. Aika oli loppumassa.

Juuri kun Deimos suunnitteli kokeilevansa jotain, ori havahtui uusiin askelten ääniin. Metsästä, vähän kauempaa rannalle laukkasi kalpean harmaa ori. Niin Deimos kuin susikin tuijottivat lähestyvää hevosta, ennen kuin sudelle tuli hätä. Hevonen kävi suden kimppuun, ajoi sen metsään, mutta ei edes vahingoittanut sitä. Hevonen ei ehtinyt edes niin syvälle puiden siimekseen, että se katoaisi Deimoksen näkyvistä, vaan katsoi hetken ajan että susi varmasti häipyi, ja kääntyi sitten palatakseen Deimoksen luo. Deimoksen helpotus oli lyhyt, sillä Deimos ei nähnyt edessään pelastajaa, vaan uuden uhan. Hevonen haisi Ticholta, mutta se oli juuri tullut Tichon reviirin suunnalta. Haju ei ollut varma merkki siitä, että se kuului laumaan. Kuka se oli, ja mitä se halusi Deimokselle tehdä? Friisiläinen taittoi korvansa kiinni niskaan ja painoi päänsä jännittyneenä alas, miettien mitä tuleman piti. Deimoksen naamalta ei kuitenkaan erottunut mitään muuta kuin vihaa. Deimos vihasi tätä avuttomuuden tunnetta, ja vielä enemmän sitä, kuinka tuttu tämä tunne oli. Deimosta oli varsana ja nuorena moneen otteeseen hakattu ja kidutettu tuntemattomien toimesta, syistä joita Deimos ei ymmärtänyt. Deimos oli äkkiä totaalisen varma siitä, että vieras halusi pahaa, ja friisiläinen valmisteli itseään tulevaa varten, kun vieras hevonen lähestyi ja pysähtyi maassa makaavan Deimoksen eteen.
”Oletko kunnossa?” Vaaleanharmaa ori kysyi. Deimos päästi pidätellyn hengityksen nopeana henkäyksenä ulos. Voihhan, eikö tuo aikonutkaan?
”Miksi makaat siinä, Deimos? Ehtikö se…?” Vieras ori laski päänsä ja otti askeleen lähemmäs, kaiketi aikeenaan katsoa Deimosta lähemmin.
”PYSY KAUKANA!!” Deimos ärähti koko keuhkojensa voimasta, eli toisin sanoen hiivatin lujaa ja mulkoili kauemmas kavahtanutta hevosta myrkyllisesti. ”Olen kunnossa, kiitos avusta”, Deimos ärisi vailla vähäisintäkään kiitollisuutta äänessään. ”Miksi et tappanut sitä rakkia?”
”Öö… Eiköhän se oppinut läksynsä?”
”Se olisi pitänyt tappaa, jotta siitä ei ole harmia myöhemmin”, Deimos tuhahti, ja jatkoi antamatta toiselle vastausaikaa, ”Kuka olet ja mistä tiedät nimeni?” Deimos kysyi. Vieras hevonen tuijotti vähän aikaa, selkeän hämmentyneenä Deimoksen vihamielisyydestä.
”Nimeni on Secro, ja kuulun Tichon laumaan. Ja kyllähän sinut tiedetään laumojen keskuudessa”, Secro vastasi.
”Tichon?” Deimos höristi korviaan.
”Niin. Minun pitäisi päästä tapaamaan johtajaani, hän on teilläpäin vierailulla vai mitä? Kai hän pääsi kunnossa perille?”
”Pääsi. Mitä asiaa sinulla Vicentelle on?”
”Haluaisin kertoa sen ensin johtajalle. Pyydän lupaa mennä tapaamaan häntä. Missä Vicente-herra on?”, Secro vastasi ylitsevuotavan kohteliaasti.
”Sinä et mene minnekään. Koskeeko uutisesi leirisi sairaita?” Deimos kysyi. Parikymppiseltä näyttävä Serco jähmettyi hetkiseksi, minkä Deimos otti myöntävänä vastauksena.
”Ai, johtajako kertoi meidän tilanteestamme? Luulin että hän lähti vain varoittamaan teitä taudista”, Secro jatkoi hetken kuluttua. Deimos hymähti äreästi.
”Onko johtaja sanonut milloin palaa?” Secro kysyi äkkiä ja nuorukaisen ääni oli aavistuksen aiempaa kiihtyneempi. Ilmeisesti uutiset sairaudesta omassa leirissä eivät olleet hyviä? Lisää sairaita? Kuolleita?
”Tänään, ja minä tulen myös”
”Sinä?!”
”Minä. Minulla on sellainen erikoinen kyky, kuten Vicentelläkin, ja Vicente uskoo sen olevan hyödyksi sairaille”, Deimos yritti pitää selityksen mahdollisimman lyhyenä.
”Ja sinä haluat… auttaa?” Epäusko nuoren äänessä oli suorastaan huvittavaa.
”No en. Maksan vain velkaa siitä kun Vicente tuli varoittamaan taudista”, Deimos tuhahti.
”Velkaa? Ilmoitushan oli vain hyväntahdon –”
”Minulle se on velka!” Deimos ärähti päälle. Secro luimi korviaan, mutta peitti taitavasti loukkaantuneen ilmeensä.
”Siinä tapauksessa toivon, että teistä on apua sairaiden kanssa, Deimos-herra”, Secro jatkoi kovinkin juhlavasti. Deimos mulkoili sitä jälleen myrkyllisesti. Tekopyhä penikka ei varmasti ajatellut tuollalailla oikeasti.
”Pääsettekö ylös?” Pennun perkele tuli taas lähemmäs.
”Älä koske!” Deimos ärähti jälleen. Friisiläistä itseäänkin vähän ihmetytti, miksei Deimos voinut vain antaa tuon penikan auttaa friisiläistä jaloilleen? Mutta Deimos ei vain halunnut tuon koskevan. Ei sitten mistään hinnasta.
”Pääsen ylös kunhan olen levännyt hetken”, Deimos jatkoi äreästi.
”Hyvä on”, Secro näytti nöyrtyvän viimein, ja vaalean hevonen perääntyi muutaman metrin päähän.
”Haluatko olla hyödyllinen? Mene tästä loivasti luoteeseen, merta kohti. Sielläpäin pitäisi olla kaksi valkeaa tammaa, Safiira ja Diana varsajoukon kanssa. Käske lähettää varsajoukko kotiin, ja tuo Safiira ja Diana sitten tänne. Minun pitää puhua heille Tichoon lähtemisestä. Jos et löydä heitä, palaa takaisin. Odotan sinua täällä. Jos kohtaat ongelmia, sano että sinulla on lupa minulta, silloin kenenkään ei pitäisi koskea sinuun”, Deimos ohjeisti. Secro nyökkäsi.
”Sopii. Teen sen mielelläni. Viettekö minut sitten sen jälkeen tapaamaan johtajaa?”
”Vien. Ja lopeta tuo teitittely, se on ärsyttävää”, Deimos vastasi.
”Hienoa”, Secro vastasi hymyillen. Mutta harmaaturkkinen ei lähtenyt yhtään mihinkään. Huomatessaan Deimoksen hämmentyneen ilmeen, harmaa ori selitti.
”Haluaisin ensin nähdä että pääsette- pääset jaloillesi, se susi saattaa palata”, Secro sanoi. Deimoksen teki mieli lyödä päänsä lähimpään isoon kiveen. Juuri tuon takia Deimos olisi halunnut suden tapettavan, ja että Secro juoksisi Deimoksen puolesta. Ensinnäkin, Deimoksen ei tarvitsisi vaellella kipeällä koivella, ja samalla kun Secro juoksisi, Deimos voisi kerätä voimia.
”Voi hemmetti teitä ticholaisia, ala jo mennä!” Deimos ärähti. Pentu ei kuitenkaan liikkunut, vaan näytti pahoittelevaa naamaa. Hmph, miksipä se Violencen johtajaa tottelisi?
”Äh.. No oletko nyt… tyytyväinen?” Tauon aikana Deimos ponnisti itsensä hammasta purren jaloilleen. Deimos seisoi hyvinkin leveässä asennossa, ja joku kokeneempi katsoja olisi helposti nähnyt, ettei Deimos oikeasti ollut voimissaan. Secro kuitenkin hymyili ja nyökkäsi. ”Olen, palaan pian! Älä jää suden syömäksi!” Heheh tosi hauskaa. Ja vihdoin ja viimein penikka lähti juoksemaan Deimoksen neuvomaan suuntaan. Heti kun Secro oli kadonnut putouksen luo, Deimos tömähti taas hiekkaan ja tunsi lihasten taas vapisevan. Ärsyttävä penikka! Oliko se tahallaan härnännyt Deimosta tuolla jaloitteluasialla, vai uskoiko se oikeasti moisen tekopyhyyden olevan oikea tapa toimia? No, anti olla, Deimos ei vaivaisi päätään ticholaisnuorten ajatusmalleilla, vaan keskittyi tarkkailemaan ympäristöä, jos susi oikeasti palaisi takaisin. Pennulla kestäisi juosta merelle ja takaisin +-40 minuuttia, ja Deimoksesta tuntui, ettei kykenisi kävelemään koko matkaa leiriin vielä silloinkaan. Hemmetti, toivottavasti rohtojen ja sellaisten liikuttelu ei aiheuttaisi tällaista, muutoin koko parantamishommasta ei tulisi mitään!

//Noin.

Nimi: Lacritsi

01.05.2018 01:27
Deimos - Violence

Vicente oli Deimoksen mielestä pelottavan pitkän ajan hiljaa, ja vaalean orin katsellessa muualle, Deimos luimi korviaan ja yritti saada selvää vanhemman kasvoista ja siten ajatuksista. Noup, ei onnistunut, Vicenten kasvot olivat yhtä tutkimattomat kuin Violencen reviirin takaiset vuoret. Jos Vicente ei suostuisi ehtoon, miten Deimos joutuisi velkansa maksamaan? Se friisiläistä eniten tässä huoletti, ei Deimosta muutoin tosissaan kovin paljoa kiinnostanut miten Ticholle kävisi. Ei, vaikka Ticho oli Miraclen kotilauma, ei vaikka laumaa johti Vicente, joka oli aikoinaan antanut Miraclen lähteä, ei vaikka Deimos henkilökohtaisesti kunnioitti tuota vanhaa oria.
Vicente käänsi kasvonsa viimein tähän suuntaan ja vastasi. Ensin Tichoon? Deimos kurtisti kulmiaan, ja epäilys väreili friisiläisen mielessä.
#Oletko varma? Annatko niiden todella käyttää sinua?# Ääni päässä kyseli, #Tajuatko? Olet menosa vihollisten keskelle. Olet heikko, et voi juosta, et voi taistella. Jos ne haluavat pääsi, et voi tehdä mitään. Ne haluavat että parannat, mutta jos joku hoitamasi kuolee, ne syyttävät sinua, älä mene, jää tänne.# Mutta äänestä huolimatta Deimosta kiinnosti hyvin paljon lähteä vierailemaan Tichossa. Toki sairaiden keskelle menemisessä oli omat riskinsä, mutta silti. Ja Vicentellä oli täydellinen ratkaisu Deimoksen pulmaan kyvyn kanssa.
”Minä tulen. Lähdemme jo tänään”, Deimos vastasi hyvin varman kuuloisena. Ei Deimosta huolettanut jättää laumaa ilman valvontaa, Ben tai Safiira jäisivät pitämään asioista huolta. Deimos oli nyt vain päättänyt että halusi lähteä. Paljoa ei orin päässä pyörinyt ne asiat että Deimos oli menossa kuolevien keskelle, parhaaseen mahdolliseen paikkaan sairastua. Lisäksi matka Tichon leiriin veisi melkein aamuun Deimoksen tahdilla. Kestäisikö orin kipeä jalka niin pitkää matkaa?
”Mutta ensin minun pitää puhua muutamille. Nyt päästän sinut palaamaan leiriin. Tulen kohta perässä”, Deimos jatkoi. Friisiläinen päätti maata tässä vielä hetken, vaikka olo olikin jo hyvä.
”Jos näät Safiiraa, Dianaa, Aitnea tai Beniä, kerro heille, että minulla on asiaa”, Deimos lisäsi vielä, ihan sama tiesikö Vicente edes kaikki nuo henkilöt. Safiiran varmasti, mutta muiden tuntemisesta Deimos ei ollut aivan varma.
Deimos käänsi katseensa meren suuntaan. Eivätkö Diana ja Safiira sanoneet menevänsä siihen suuntaan niiden penikoiden kanssa? Olivatkohan he vielä siellä?

Deimos odotteli että Vicente jatkaisi matkaansa kohti leiriä.(?) Odotellessaan myös, että voimat palautuisivat, Deimos mietiskeli mitä kaikkea muuta uutta voisi kokeilla levitaatiolla. Voisikohan sillä kaataa puun? Tai saisiko se kiinni mitään liikkuvaa? Kuten vaikka tuulen mukana lentävän lehden? Tosin, miten nuo voisivat olla hyödyllisiä? Mihin Deimos puuta tarvitsisi?
Musta ori luimi korviaan, ehkä pitäisi miettiä jotain käytännöllisempää. Jotain mistä oikeasti olisi hyötyä. Hyötyä sairauden tai muidenkin juttujen varalta. Deimos ei ollut ikinä kokeillut osua mihinkään nopeasti liikkuvaan kohteeseen. Linnut voisivat olla hyvä maalitaulu, ensin ne voisi säikyttää lentoon ja sitten heittää kivi päin näköä. Kuolisivatko ne? Varmaan, jos pahasti osuisi. Hmm.... Deimoksen katse nousi puihin pienen metsäaukion ympärillä, mutta lintuja ei näkynyt. Ei tietenkään äskeisen, Vicenten kanssa aiheutetun metelin jälkeen. Höh, pitäisi keksiä jotakin muuta kokeiltavaa. Deimos puhalsi ilmat keuhkoistaan ja nuolaisi huuliaan. Janotti vähän. Missähän olisi lähimpänä vettä?
Vesi! Siinä se. Se olisi hyödyllistä ja aivan sairaan siistiä jos levitaatio voisi hallita vettä. Leirin lähde olisi varmaan lähimpänä, mutta levitaatiolle se ei tulisi kysymykseenkään. Pitäisi mennä jonnekin muualle. Hmh, vesiputouksen alla oleva rajalampi oli lähimpänä, mutta Deimoksella kestäisi silti kävellä sinne tästä sellaiset parikymmentä minuuttia. Olikohan se liian pitkä aika, jos Deimos meinasi koukata vielä merenrannan kautta katsomassa olivatko Diana ja Safiira siellä? Pentele, tämän koiven kanssa kaikki oli niin kamalan työlästä. Jos tammat olisivat ehtineet jo kakaraparven kanssa lähteä pois, Deimos kuluttaisi voimiaan ihan turhaan. Ja voimiaan Deimos saattoi kaivata jo tänä iltana matkaa varten.
#Älä mene#, tuttu ajatuksen kaltainen ääni, joka oli aiemminkin puhunut, sanoi orin päässä, varoitti menemästä. Se ääni, jonka Deimos kuvitteli usein jostain syystä tamman ääneksi, sai Deimoksen miettimään toisen kerran. Ori oli yksin, loukkaantunut, heikko. Deimos ei pärjäisi jos jotain tapahtuisi. Ja Deimoksen pitäisi säästää voimia matkaa varten, viisainta olisi mennä vain suoraan leiriin, ja pelleillä veden kanssa vaikka matkalla Tichoon. Mutta Deimos halusi kokeilla. Niinpä ori päätti jättää tuon järjen äänen, vaiston huomioimatta. Friisiläinen nousi kömpelösti seisomaan, ja lähti kävelemään kohti rajaa.

Kerrankin matkanteon hitaus ei vaivannut Deimosta. Vicenten antama ratkaisu, Tichon vierailu ja veden kokeilu olivat yhdessä piristäneet Deimosta, nostaneet suorastaan lapsenomaisen innon pyörimään ajatuksiin. Jos Dianaan liittyviä asioita ei otettu lukuun, niin pitkästä aikaa Deimos odotti innolla jotain. Deimos halusi lähteä Tichoon jopa niin kovasti, että voisi lähteä ilman Dianaa. Mutta ei, ei kestäisi varmaan kuin päivän tai pari, ja Deimokselle tulisi niin ikävä valkoista tammaa, että olisi pakko lähteä takaisin kotiin Dianaa katsomaan, ihan sama oliko Tichossa joku sillä hetkellä avun tarpeessa tai ei. Deimos aikoisi kumminkin kysyä Dianaa mukaan, eikä kyllä keksimälläkään keksinyt miksei tamma haluaisi lähteä. Niin ja Deimos voisi sanoa laumalle, että halusi nähdä sairauden omin silmin, jos joku valopää huomaisi ihmetellä minne johtaja olikaan menossa. Tuskin laumalaiset siitä pitäisivät, että Deimos kävisi saastapesässä ja tulisi pöpöt mukanaan takaisin laumaan, mutta välittikö Deimos niiden mielipiteistä? Ei tietenkään.

//Jatkan itekseni huomenna ^^

Nimi: Diana-Violence

30.04.2018 02:22
Kuunnellessani Safiiraa, minun kävi sääliksi vaaleaa tammaa. Hän oli antanut paljon tälle laumalle ja Deimokselle. Mutta kyllä minäkin tiesin ja olin huomannut, että Deimos meni aina oman päänsä mukaan eikä kuunnellut oikeastaan ketään, ei edes minuakaan kunnolla, vaikka sellaisen kuvan Safiira oli ilmeisesti saanut. Ja tämän mielikuvan takia tamma tuntui innostuvan ajatuksesta.
"Hei, etk", en ehtnyt lopettaa lausettani, kun Safiira jo komensi oppilaita ja häipyi paikalta. Oppilasrykelmä oli kääntynyt katsomaan minua ja osalla oli selvästi kysymyksiä äsköiseen tilanteeseen liittyen. Minun piti hetki miettiä, että mitä juuri oli tapahtunut.
"Lopetetaanko harjottelu tähän?" musta nuori ori kysyi. Pudistin päätäni.
"Vastahan me lämmiteltiin. Okei, olette harjoitelleet hyökkäystä ja puollustusta paljon. Tappeleminen ei ole kuitenkaan kiinni vain fyysisestä voimasta vaan psyykkisestä. Ottakaa parit ja haukkukaa vuorotellen toisianne, kuitenkin niin, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin. Yleensä vastustajanne ei tiedä teistä paljoakaan, mutta voi silti yrittää alentaa omatuntoanne tai harhauttaa teitä haukkumalla esimerkiksi ulkonäköänne. Muistakaa, että tämä on harjoitus, ja haukkuja ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Lopuksi myös pyydätte anteeksi toisiltanne ja ette jätä mitään hampaankoloon. Ei saa käyttää fyysistä väkivaltaa ja ilmeenne ei saa muuttua vihaiseksi tai surulliseksi. Älkää ottako ystäväänne pariksi tätä tehtävää varten, niin tämä on teille helpompaa" käskytin. Oppilaat epäröivät ja vilkuilivat toisiaan.
"Uskokaa pois, kiitätta minua vielä joku päivä tästä harjoituksesta. Jotkut ovat erittäin hyviä käyttämään sanoja vastustajaansa vastaan" huomautin ja heilautin päätäni merkiksi, että joukko jakautuisi pareihin.
"Eikö meidän sitten kannattaisi oppia solvimaan toista parhaimman mukaan?" yksi tammoista naurahti alentavasti.
"Hyvä on. Haluat siis, että joku joskus napsahtaa sinulle, ja hukuttaa sinut järveen ja jättää sinut sinne lillumaan, kunnes nälkäiset pedot löytävät sinut ja alkavat raatelemaan sinua. Palaat takaisin tajuntoihisi, koska tunnet suunnatonta kipua, kun sinua syödään elävältä. Sitäkö sinä haluat? Haluatko, että sinua vainotaan koko elämäsi, ja kun luulet olevasi turvassa, sinua puukotetaankin selkään. Olet yksin, et voi luottaa kehenkään, kukaan ei voi antaa sinulle anteeksi, olet kaikkien vihamies. Emosi vihaa sinua, isäsi vihaa sinua, sisarukseksi vihaavat sinua. Mutta hetken luulet, että he ovat antaneet anteeksi, kunnes joku yö he pyytävät sinua katsomaan jotain. He vievät sinut kielekkeelle, ja kun ihmettelet, mitä olette tulleet katsomaan, sinut työnnetään alas kiellekkeeltä ja terävät kivet lävistävät kehosi. Sitäkö sinä haluat harjoitella?" olin lähesstynyt tammaa hitain askelin, mutta nyt olin melkein kiinni toisessa. Oppilas pudisti hitaasti ja lievästi järkyttyneenä, mutta enemmänkin yllättyneenä päätään.
"Niin arvelinkin. Joten ette keskity haukkumiseen, vaan siihen, että kestätte haukut. Tuliko tämä kaikille selväksi?" otin askeleen taaemmas ja katsoin yllättyneen ja hämmentyneen näköisiä oppilaista. Minulle nyökyteltiin hitaasti, ennen kuin nuorukaiset alkoivat vilkuilemaan toisiaan.
"Hyvä. Ottakaa parit, ja tehkää niin kuin ensiksi neuvoin" käskin ja kävelin takaisin pienelle kummulle. Järjestäytyminen kesti hetken, mutta kohta kuulin lievää haukkumista. Katseeni keskittyi lähinnä oppilaisiin, jotka yrittivät pysyä ilmeettöminä. Joku naurahti, toinen sulki silmänsä. Yksi ori näytti kuitenkin hävivän tuntemuksillee, ja viha alkoi nopeasti näkyä ruskeilla kasvoilla. Keskityin kuuntelemaan haukkumasanoja. Ilmeisesti vastapuoli oli unohtanut, ettei mitään henkilökohtaista. Ravasin kaksikon luokse ja heti kun haukkuja huomasi minut, vaihtui haukkuminen pintapuollisemmaksi.
"Kuulin kyllä, mitä sanoit. Ilmeisesti ohjeeni menivät kuuroille korville" toruin hiirakkoa oria.
" Miks meidän tarttis totella sun sääntöjä, kun et itekkään tottele niitä" ori tuhahti. Katsoin oppilasta kysyvästi, mitä tuo tuolla tarkoitti?
"Isä kertoi, että oot karannut monta kertaa, ja että saat kaiken anteeksi, koska oot johtajan huo"
"Gary, sun on paras lopettaa toi sana hyvällä tavalla" tamma, jolle olin äsken selittänyt, miksi emme opetelleet haukkumista, tuli keskeyttämään tilanteen. Hengähdin syvään ja suljin silmäni. Taas yksi näistä.
"Beth, älä oo tekopyhä, oma emoskin ajattelee samalla tavalla" Gary huomautti.
"Mutta mä en ajattele samalla tavalla kuin mun ahdasmielinen emo. Sun isäs ei vaan pääse yli siitä, että VALKOINEN TAMMA on sitä paremmassa asemassa" Beth huomautti.
"Lopettakaa molemmat. Nyt. Gary, tulen vähän erilaisesta tilanteesta kuin sinä ja perheesi. Minua pidettiin täällä aluksi vankina. Totta kai halusin vapaaksi. Erään henkilön takia en kuitenkaan ollut enää vapaa hermien aluella ja Deimos oli onneksi armahtavainen ja päästi minut takaisin laumaan. Ymmärtääkseni en muuten ole rikkonut lauman sääntöjä" vastasin rauhalliseen sävyyn nuoren orin syytöksiin.
"Karkasit kaksi kertaa. Miksi edes palasit, jos kerran meinasit karata uudestaan" Gary huomautti. Myös muiden oppilaiden kiinnostus oli herännyt.
"Se... Se oli sekavien tilanteiden sivutuotos"
"Miksi sitten lähdit uudestaan?" kysyi Beth kiinnostuneena. Kaikki oppilaat olivat nyt kerääntyneet ympärilleni. Mieleeni tuli kuva Deimoksesta, ensimmäisestä pusustani. Miracle...
"En taistellut asemani puolesta. Olin tyhmä, kun lähdin" vastasin osittain rehellisesti.
"Joten olkoon tämän oppitunnin viimeinen aihe se, että muista aina taistella laumasi puolesta. Jos et koe sitä puollustamisen arvoiseksi, ei se ole laumasi" totesin ja käänsin katseeni kohti leiriä.
"Oletteko Deimoksen kanssa yhdessä?" ruunikko tamma kysyi.
"Kyl ne varmasti on" Beth naurahti. Luimistin korviani.
"Entä jos olisimme? Olisiko se joku ongelma?" kysyin epäillen.
"Ei? Toki jotkut varmistuisivat siitä, että olet johtajamme huora, mutta jos todella välität Deimoksesta, mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat" Beth totesi.
"Jos ne kääntyvät Deimosta vastaan, tulee ongelmia" Gary huomautti.
"Laita sinä jo turpas kiinni!" ärähti aikaisemmin jo vihansa näyttänyt ori.
"Hei, mitä juuri harjoittelimme?" huomautin.
"Jos todella pitää jostakusta, eikö pitäisi olla oikeus olla heidän kanssaan?" oppilas kysyi eikä noteeranut sanojani ollenkaan.
"Kyllä. Mutta se ei ole aina niin yksinkertaista" vastasin.
"Niin, sille on rajansa, kestä saa tykätä Simon" Gary ivasi. Meinasin torua oppilasta, mutta Beth sen sijaan syöksähti hiirakkoa kohti ja tönäisi orin maahan.
"Hei hei, unohtivatko kaikki, mitä juuri opetin teille?" kysyin. Gary nouri vihaisena ylös, mutta ei hyökännyt onneksi Bethin kimppuun.
"Rakkaus on monimutkainen asia. Sille on syynsä, miksi jotkut kutsuvat sitä sairaudeksi ja miksi jotkut lahjaksi. On myös eri tapoja rakastaa. Emo rakastaa varsaansa eri tavalla kuin kumppaniaan. Mutta kukaan ei omista ketään. Ei edes rakastaan" huomautin.
"Niin Gary!" Beth ärähti. Huomasin ruunikon tamman laskevan häpeillen päätään. Oliko tässä joku teinien kolmiodraama meneillään? Ilmeisesti.
"Beth. Älä" Simon pyysi vihaista tammaa rauhoittumaan.
"Hyvä on, menkää kaikki rauhoittumaan. Beth, ymmärrän, että yrität auttaa ystävääsi, mutta hänen pitää selvittää tunteensa itse. Gary ja Simon, tekään ette voi päätökseen vaikuttaa" huomautin. Ruunikko tamma katsoi minuun pelästyneenä, olin ymmärtänyt, mitä oli meneillään.
"Menkään jos, hopi hopi!" hoputin nuorisoa. Ruunikko tamma jäi kuitenkin paikoilleen.
"Sinä ja Deimos vihasitte toisianne. Mikä muuttui?" tamma kysyi varoen reaktiotani.
"Anteeksi, mutta mikä nimesi olikaan?" kysyin vastaamisen sijaan.
"Ava" oppilas vastasi.
"Ava... Se mitä minun ja Deimoksen välillä tapahtui... Se on epäselvää minullekin. Mutta tunteiden muuttuminen on normaalia. Varsinkin noin nuorena. Pitää vain uskaltaa myöntää, että tuttu ja turvallinen ei olekaan enää vaihtoehto. Pitää osata luotaa omiin tunteisiin" ohjeistin.
"Sinä siis luotat, että tunteesi Deimokseen eivät katoa?" tuo jatkoi kyselemistä.
"Eihän kukaan voi olla varma, miten tunteet muuttuvat. Mutta luotan siihen, että tällä hetkellä välitän Deimoksesta" kerroin.
"Mutta jos ne katoavat... Deimos tappaa sinut. Ja näin ollen Deimos omistaa sinut. Et voi välittää kenestäkään muusta tässä laumassa, eikö niin? Koska sinun täytyy olla valmis pakenemaan jälleen" hiljennyin ja jäin vain katsomaan Avaa. Miksi hän minulle tämän kertoi?
"Ja jos sinä pakenet, Deimos vihastuu. Ja hän voi tappaa kenet vain" Nyt päästiin asiaan. Asiaan, jota en halunnut myöntää. Näin saattoi käydä. En ajatuksisssani tajunnut vastata Avalle mitään ja kohta tamma laukkasikin leiriä kohti. Katsoin tuon perään mietteliäänä ja huolissani. Tämänkö takia jotkut halusivat ajatella minua Deimoksen huorana. Ajatella, että ailahteluni eivät aiheuttaisi heille vaaraa? Minun pitäisi puhua tästä Deimokselle. Ori saisi luvan vannoa, että minun tunteitteni takia hän ei tappaisi laumalaisiaan.
//Vähän pitempi rooli uskoisin

Nimi: Gaapriel

28.04.2018 20:33
Vicente-Ticho

Onnekseni ori näytti totelevan ohjeitani. Toiseelta ne eivät olleet ohjeita vaan pyyntojä.
Deimos puhui ihan asiaa ja kaiken lisäksi toisen ehdotus auttaa oman laumani sairaita sai minut sanattomaksi. Huokaisin syvään ja kurtistin kasvojani mietteliäästi siirtäen katseeni samalla muualle.
##############
Hetken miettimisen jälkeen siirsin katseeni takaisin oriin.
"Avustasi olisi paljon hyötyä laumassani ja samalla keksin paljastamis ongelmaasi ratkaisun. Tulet ensin leiriini auttamaan minua ja kun palaat niin kerrot voimastasi laumallesi ja sanot löytäneesi sen itsestäsi ollessasi laumalaisteni kanssa. Jos he eivät usko sinua niin voit syyttää sitten vaikka minua että tartutin sen sinuun tai jotain!" kerroin Deimokselle. Toisen avusta todella olisi hyötyä.
"Mutta tulet vain laumaani jos uskallat jättää omasi ilman valvontaasi. En halua vaikeuttaa asioitanne enää enempää!" totesin vielä toiselle selostukseni lopuksi.

Safiira-Violence

"Kuule Diana! Olen äiti ja loppupeleissä olen myös vanha. Deimos ei luovu asemastaan vielä kuolinvuoteellaankaan ja olisi mukavaa vain välillä olla. Olen myös ajatellut, että kun pääseen eroon tittelistäni niin otan Zeran ja muutan Tichon laumaan. Vicente pyysi minua jo sinne joten olisin tervetullut. Deimos ei kuuntele minua tai neuvojani, joten siksi ajattelin sinua. Hän rakastaa sinua Diana ja on varmasti valmis kuuntelemaan sinua jos sinulla nyt sattuu olemaan ideoita kehittämään laumaa. Arvoni tuntuu turhalata joten en näe järkevää syytä jatkaakkaan työssäni!" selitin tammalle. Laskin katseeni maahan.
"Itse asiassa luovun virastani jo nyt. Lähden ehdottamaan sitä Deimokselle välittömästi. Se asema kuuluu sinulle ja lopulta sinä olet saavuttanut enemmän kuin minä. Lupaan auttaa sinut alkuun, mutta sitten sinä komentelet minua ja annat minun tehdä likaisen työn!" totesin ja käänsin hymyilevan katseeni tammaan. Selostukseni jälkeen kiinnitin huomion oppilaisiin.
"Olette nyt Dianan alaisuudessa, joten olkaahan kunnolla!!" karjaisin varsalaumalle kääntäen katseeni jälleen takaisin Dianaan.
"Älä päästä ehtiä helpolla!" sanoin hymyillen ja vinkkasin tammalle silmää. Käännyin ympäri ja nostin laukan kohti leiriä ennen kuin toinen kerkesi antamaan minulle vastaväitteitä.

Netta-Violence

"Älä pelkää. Safiira on sinulle kiltti vain koska haluaa sinulta jotain. Älä anna kauneuden hämätä!" naurahdin ja ravasin pois luolalta jättäen orin miettimään sanojani.

Ancelika ja Zera-Violence

Katsahdin Faijeriin huvittuneena koska toisella oli hieman apua pyytävä katse. Tämän jälkeen kävelin Zeran eteen ja katsoin tätä silmiin.
"Kuulehan Zera, Faijer ei ihan osaa leikkiä ja ei välttämättä ymmärrä näitä meidän tyttöjen juttuja, joten joudut ehkä opettamaan hänelle leikin jota nyt sitten haluatkaan leikkiä" otesin nauraen ja ehkä hieman leikilläni pilkaten Faijeria.
"Leikitään kuurupiiloa!" pieni varsa kiljaisi.
"Se on kuin tavallista piilosta mutta piiloa saa vaihtaa etsinnän aikana!" toinen selitti Faijerille kuin idjootille. En voinut kuin nauraa sillä olihan se huvittavaa kun pieni lapsi piti tajuamattaan isoa varsaa täysin tyhmänä.

Nimi: Diana-Violence

25.03.2018 14:24
Yllätyin Safiiran julistuksesta. Minusta Violencen upseeri?
"Mutta hetkinen. Luopuisit omasta asemastasi? Miksi? Ilman sinua Violence olisi tällä hetkellä sekasorron vallassa. Etkö halua johtajaksi?" En ymmärtänyt, että mitä Safiira tästä saisi. En kuitenkaan Safiiran luopuvan asemastaan hyvää hyvyyttään.

©2019 Magical nature - suntuubi.com