Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tänne sitten liittymiset. Ei ole lopulliset, tänne siis voi lisätä esim. Kehitys-kohtaan liittyviä asioita hahmon otsikon alle.


/ Etusivu / Violence / The Demon's Soul

Nimi: Lacritsi
Lähetetty: 20.06.2019
00:08
Otsikko: The Demon's Soul
Nimi: Demon’s Soul
Kutsumanimi: Deimos
Skp: Ori
Ikä: 35 vuotta
Rotu: Sekarotuinen friisiläinen
Kumppani(t): Miracle †, Diana
Lauma: Violence
Asema: Johtaja
Kyky: Levitaatio. Deimos siis kykenee liikuttelemaan esineitä tahdon voimalla, koskematta kohteeseensa itse fyysisesti. Aikaisemmin levitaatio on kuulunut Tichon johtajan Vicenten Thomas-nimiselle veljelle. Thomas kuitenkin kuoli noin 20 vuotta sitten levitaatiosta vapautuneeseen energiapurkaukseen, joka myös sytytti Vicenten menneisyydessä mainittavan metsäpalon. Syy, miksi levitaatio kiinnittyi Deimokseen vasta 20 vuotta myöhemmin, on mysteeri.
Pelissä levitaatio ilmenee hieman läpikuultavana harmaavalkeana, savua muistuttavana, ilman kaltaisena aineena, jonka kaikki voivat nähdä. Perusmuodossaan levitaatio on usein noin metrin mittainen pitkulainen ilmassa leijuva pilvenhahtuva, mutta se kykenee laajentumaan, pienenemään, tai jakautumaan useaan osaan niin halutessaan. Levitaatio liikkuu usein hieman käärmeen tavoin, luotisuoraan se liikkuu vain suuressa nopeudessa. Levitaatiolla on ominaistuoksu, joka muistuttaa hieman pakkasilman hajua. Levitaatio myös tuntuu tavallista ilmaa selvästi viileämmältä. Ainakaan toistaiseksi levitaatio ei ääntele, eikä puhu. Lyhyellä matkalla levitaatio on useimpia eläimiä nopeampi.
Levitaatiolla on muutamia rajoitteita. Se ei tehoa mihinkään elävään eläimeen. Ei esimerkiksi lintuun, eikä hevosiin. Levitaatio ei kykene edes tarttumaan tai liikuttamaan toisen hevosen jouhia. Tavallaan, kuin elävillä olisi jokin suojakilpi, jonka läpi levitaatio ei pääse. Jos Deimos yrittää käyttää levitaatiota johonkuhun, levitaation energia yleensä vain ohjautuu muualle, kuten lähellä oleviin puihin tai maahan. Levitaatio ei myöskään voi vaikuttaa tuuleen tai tuleen, mutta se tehoaa veteen. Levitaatio ei kykene kulkemaan fyysisten esteiden läpi, mutta muodonmuutos kykynsä ansiosta se mahtuu pienistäkin raoista ja koloista. Tarttuessaan esineisiin, levitaatio kiertyy usein kohteensa ympärille kuin jokin jättimäinen käärme. Hyökkäyksenä levitaatio myös iskeytyy kohteitaan päin, ja yleensä törmäyksen energiapurkauksesta muodostuu räjähdys. Levitaatio kykenee myös heittelemään kantamiaan esineitä.
Levitaatio on jatkuvassa yhteydessä isäntäänsä, ja aistii Deimoksen tunteet, ja ajatukset. Erityisesti voimakkaat negatiiviset tunteet (viha, suru, kateus ym.) voimistavat levitaatiota, mutta tekevät siitä usein myös arvaamattoman. Deimos kykenee seuraamaan levitaation toimia myös apuriaan näkemättä, jos viitsii vain keskittyä tarpeeksi voimakkaasti.
Levitaatio käyttää voimanlähteenään Deimoksen energiaa. Se kuluttaa isäntänsä voimat nopeasti, ja siksi sen yhtäjaksoinen käyttöaika on rajallinen. Parhaiten levitaatio varastaa isäntänsä energiaa ollessaan kosketuksissa Deimokseen. Luultavasti siitä syystä levitaatio nähdään usein käpertyneenä Deimoksen selkään, tai kiertyneenä orin kaulan ympärille. Lisäksi työskennellessä levitaatio käy tasaisin väliajoin hipaisemassa Deimoksen mustaa turkkia, energiaa varastamassa. Deimoksen ollessa liian vahingoittunut tai väsynyt, levitaatiota ei voi enää käyttää. Liian kauan käytettynä levitaatio saattaa iskeä isäntänsä tajuttomaksi, tai aiheuttaa fyysistä vahinkoa. Levitaatio on näkyvissä vain ollessaan käytössä. Deimoksen kutsuessa sitä, se ilmestyy aina kosketuksiin isäntänsä kanssa. Tavallaan levitaatio imeytyy Deimoksen kehoon tai kehosta pois. Levitaatio on kätevä apuväline, mutta Deimos käyttää sitä myös taistelu- ja kidutustarkoituksiin. Vahvimmillaan levitaatio kykenee kaatamaan puita ja murtamaan kallioita. Levitaation energiankulutuksen nopeus riippuu pitkälti liikuteltavien esineiden määrästä, koosta ja painosta.
Levitaatio on melko yksinkertainen olento. Sillä on kuitenkin hyvä muisti (Levitaatio muistaa mm. Thomasin sille opettamia asioita, edellisen isäntänsä kuolinpaikan ja muita asioita yli 20 vuoden takaa) ja se oppii nopeasti uutta. Deimos ainakin uskoo sen kykenevän tuntemaan joitain alkeellisia tunteita, jotka myöskin tarttuvat toisinaan Deimokseen. Levitaatio on utelias ja leikkisä, mutta taipuvainen aggressiivisuuteen, mikä näkyy esimerkiksi esineiden rikkomisena ja muiden vahingoittamisena. Levitaatio on myös mieltymyksenä kuolleisiin, mikä muidenkin kyvyn taipumusten tavoin on vain plussaa Deimoksen silmissä. Levitaatio ei kuitenkaan aina tottele isäntäänsä, ja käy myös joskus Deimoksenkin kimppuun, varsinkin silloin jos Deimos käskee tekemään jotain levitaation mielestä epämiellyttävää.
Levitaatio ymmärtää myös muiden kuin isäntänsä puhetta, ja sitä voivat muutkin käskeä tekemään jotain. (Levitaatio ei voi lukea muiden ajatuksia tai tunteita, tai siirtää niitä Deimoksen tietoon) Deimoksen käskyt menevät kuitenkin muiden käskyjen ylitse. Deimoksen käskiessä levitaatiota tekemään jotain, friisiläisen silmät välähtävät hetkellisesti hieman kirkkaamman sinisenä, kun levitaatio on ottanut käskyn vastaan. Levitaatiota vastaan voi taistella melko helposti puremalla ja potkimalla. Vaikka levitaatio onkin olomuodoltaan hyvin lähellä ilmaa, se tuntee ilmeisesti kipua. Osuman saadessaan levitaation pakko lopettaa se mitä onkaan tekemässä, minkä jälkeen se usein luikkii isäntänsä energiavarastojen luokse korjaamaan saamaansa vahinkoa. Esineet, kuten puut ja kivet, eivät vahingoita levitaatiota.

Heikkous: Mielenterveydelliset ongelmat ja menneisyys. Lisäksi orin suuttumisherkkyyttä voi pitää jonkinlaisena heikkoutena. Fyysisinä heikkouksina ovat vammautunut vasen takajalka sekä arvet, jotka vuotavat tai kipeytyvät herkästi. Deimos on myös suuren kokonsa vuoksi useimpia hevosia hitaampi.

Luonne: Näin perusluonteeltaan Deimos olisi hyvinkin vaisu ja vähäpuheinen tyyppi, jolla ei olisi kovinkaan suurta tarvetta hakeutua huomion keskipisteeksi. Ori pysyisi mielellään sivussa, taustajoukkona, seuraten kuitenkin kiinnostuneena tapahtumien kulkua omalta näkökulmaltaan. Vaikka sisällä kuinka kuohuisi, ori pitäisi niin olemuksensa, kuin mielensäkin kylmänrauhallisena ja maltillisena. Vähäpuheisuuden vastapainoksi hevonen osaisi olla hyvinkin päättäväinen, ja vahvatahtoinen. Mikäli Deimos sattuisi johonkuhun tykästymään, olisi tuo hyvin lojaali, voimakkaan omistus- ja suojeluvietin omaava ystävä tai puoliso.
Niin, tuollainen olisi Deimoksen geeneihin kirjoitettu luonne. Jos elämä olisi mennyt mallikkaasti, Deimos olisi melko lähellä yllä olevaa kuvausta. Yksinäinen elämä ja vastoinkäymiset ovat kuitenkin muokanneet orista melkein päinvastaisen, ylimielisen ja suoraan sanottuna ilkeän persoonan. Itserakas ori uskoo omaan paremmuuteensa, ja friisiläinen kuvittelee olevansa muita parempi. Musta ori onkin useammin kuin kerran langennut omaan ylimielisyyteensä. Muut hevoset Deimos näkee yleensä vain merkityksettöminä esineinä, joko esteinä tai keinoina saavuttaa orin omia päämääriä, eikä friisiläistä hurjasti kiinnosta, jos siinä välillä joku jää vähän jalkoihin. Deimos on päättäväinen halutessaan jotain, eikä ori kaihda likaisiakaan keinoja saavuttaakseen haluamansa.
Deimoksella on melko usein hankaluuksia hallita, tai vastustaa omia tunteitaan. Tästä syystä moni orin teoista ovat impulsiivisia ja hetkenmielijohteesta tehtyjä. Ehkäpä omaksi onnekseen Deimos on seurauksia kohtaan yleensä välinpitämätön, eivätkä kamalimmistakaan teoista suurin osa aiheuta orille omantunnon tuskia. Deimos on usein äkkipikainen ja herkästi suuttuva. Hankalissa tilanteissa Deimos kääntyy hyvin nopeasti käyttämään raakaa voimaa, eikä ärtyneestä tai suuttuneesta Deimoksesta ole väkivalta tai muunlainen aggressiivisuus koskaan kovin kaukana. Varsinkin vihaista Deimosta ei pelota juuri mikään, eikä määräylivoimakaan saa oria perääntymään. Deimos vihaakin kaikenlaista heikkoutta, joten kivun ja pelon näyttäminen eivät kuulu kuin harvoin Deimoksen tapoihin. Moinen ajattelutapa tekee orista ehkä kunnon koviksen, mutta myös hyvin kylmänkiskoisen, muita ajattelemattoman persoonan.
Sisimmässään Deimos ei kykene todella luottamaan kovin moneen. Deimoksen mielestä kukaan ei voi auttaa toisia pelkkää hyvää hyvyyttään, vaan sellaisessa toiminnassa on jokin koira haudattuna. Perusolemukseltaan ori on muutenkin negatiivinen tyyppi, joka huomaa varmasti ennemmin maailman rumuuden, kuin maailman kauneuden.
Ori kykenee tuntemaan empatiaa ja ajattelemaan asioita jonkin verran muiden kannalta, joskin tällaisten tunteiden näyttäminen on hankalaa. Deimos ei jakele vähäistä myötätuntoaan kovin laajalle, vaan yleensä vain oria lähinnä olevat henkilöt saavat nähdä orista tällaisen paremman, välittävän puolen.
Deimos ehkä näkee maailman vähän pelkistetyssä ja negatiivisessa valossa, mutta osaa ori olla mukavakin, jos friisiläisen ulkokuoren alle pääsee. Deimos on kova kylvämään itsestään huonoa mainetta, joten ensivaikutelman takia oria ei välttämättä kannata tuomita. Deimos pitää hurjaa mainettaan jonkinlaisena suojakilpenä ja onkin löytänyt siitä useasti hyötyä. Yleensä orin tahallisesti luoma ensivaikutelma ei siis ole se mukavin, friisiläisen usein vain korostaessa tylyyttään tai ylimielisyyttään muille.
Deimos saattaa vaikuttaa melko kivikasvoiselta kovikselta, mutta sellainen musta ori ei ole. Orin kasvoilla näkee niin hymyä, virnettä kuin nauruakin, Deimoksella on kyllä jonkin verran huumorintajua ja niin edelleen. Kuitenkaan asiat, jotka saavat orin hyvälle tuulelle, eivät välttämättä ole järin positiivisia. Friisiläisellä on monia kieroutuneita ajatusmalleja ja tapoja.
Deimos kuvittelee voivansa omistaa ympärillään olevat asiat, myös hevoset, joiden kanssa ori on tekemisissä. Alistuvat ja Deimosta tottelevat hevoset automaattisesti tuntuvat kuuluvan Deimoksen omistukseen ja hallintaan. Siihen koko omistamiskuvitelma perustuukin, sen avulla Deimos kokee hallitsevansa tilanteita. Muiden omistamiseen liittyy kuitenkin myös paljon synkempi rituaali. Ne jotka Deimos tappaa, kuuluvat friisiläiselle. Melkein kuin ori keräisi tappamiensa sielun, vaikka Deimos ei uskokaan mihinkään sielunkiertohömppään.
Tappamisen jälkeen Deimos käy rituaalin omaisesti makaamaan vainajan viereen, yleensä joko lepäämään tai nukkumaan. Käytöksellään friisiläinen oikeastaan toistaa alitajuisesti lapsuutensa tapahtumia. Orin tappaessa ensimmäisen kerran vahingossa, joutui nuori Deimos nukkumaan ruumiin vieressä. Nykyään vanhasta traumasta on muotoutunut iljettävä, mutta voimakasta mielihyvää tuottava tapa. Deimos ei todellakaan ole tappamassa jokaista vastaantulevaa. Johtajana Deimos on ankara, kovaa kuria ja kunnioitusta vaativa. Ironista sinällään, sillä Deimos ei itse välttämättä ole kovin aktiivisesti mukava lauman perusarjessa, kunhan vain pitää turhat sooloilijat kurissa. Deimos teettää työt mielellään muilla, tosin fyysisiä rangaistuksia ori on ahkera jakelemaan omin kavioin.
Menneisyys on jättänyt myös muita jälkiä friisiläisen mieleen. Deimos kärsii kohtausmuotoisesta sairaudesta. Oireita on monia, mutta yleisimmät ovat erilaiset harhat ja fyysiset oireet, muistinmenetykset, hallitsemattomat vihantunteet, sekä transsimainen tila. Kohtauksien aikana Deimos on usein äärimmäisen väkivaltainen, eikä tajua ympäristöään. Kohtauksien aikana Deimos saattaisi tappaa jopa parhaan ystävänsä, tai satuttaa itseään, eikä välttämättä muistaisi koko asiaa jälkeenpäin. Sairaus on saanut alkunsa traumoista, mutta väkivaltainen elämä on saattanut myös jättää jälkeensä aivovammoja, jotka selittävät joitain oireista. Sairaus esiintyy yleensä kohtausmuotoisena, eikä yksi kohtaus kestä yleensä kovin kauaa. Kohtauksia tulee harvakseltaan, mutta stressi, unettomuus ja Deimokselle hankalat asiat ovat omiaan laukaisemaan uusia kohtauksia.

Ulkonäkö: Tumma, vahvarakenteinen, kookas. Jos ensisilmäyksellä saa selville Deimoksen ulkomuodon pääpiirteet. Deimos on maskuliininen ja jykevä ilmestys, mitä vain korostaa orin isokokoisuus. Deimoksen veressä virtaa friisiläisveren luultavasti suurikokoisten työhevosten, kuten shiren verta, sillä Deimoksen säkäkorkeus hipoo 200cm. Suuren koon lisäksi shire-rotuun viivaten Deimos on myös normaalia friisiläistä huomattavasti jykevämpi ja raskasrakenteisempi. Orin vuohissukat ovat myös tuuheammat ja pään profiili kääntyy aavistuksen kyömyyn. Muuten Deimos muistuttaakin ulkomuodoltaan enemmän friisiläistä kuin shireä. Deimos on väritykseltään täysin musta, eikä orin turkissa ole yhtään valkeaa karvaa. Orin turkki kuitenkin kiiltää valossa, ja taittuu usein joko hopeiseen tai hieman sinertävään, mikä tuo sentään vähän kontrastia Deimoksen turkkiin. Kesäkarva on lyhyt ja ihonmyötäinen, Deimoksen kasvoissa leuan alla on kurkusta turvanjuureen asti hieman pidempää karvaa, mikä luo vaikutelman kuin orilla olisi pieni parta. Iho on myöskin tumma, joten turpa ja silmänympärykset näyttävät myöskin mustilta. Kaviot ovat tummanharmaat, isot, ja yleensä silkkisten vuohiskarvojen peittämät. Talviturkki on kesäkarvaa pidempi, mutta senkin alta näkyy selvästi voimakkaat lihakset joiden kunnosta Deimos pitää hyvää huolta. Jo parin päivän tyhjän toimittaminen saa orin tuntemaan itsensä rapistuneeksi. Orin musta, hieman kihara harja yltää kasvojen puoleen väliin, ja kaulan ylitse. Mustia harjatuppoja näkyy kummallakin puolella kaulaa. Friisiläisen mustat korvat ovat hevosen kokoon nähden hieman pienet. Suuren koon jälkeen orin ulkonäössä mieleenpainuvin piirre on luultavasti Deimoksen silmät. Deimoksen silmät ovat vaalean siniset, jotka erottuvat selvästi muusta tummuudesta.
On varmaankin melko selvää, että taisteluissa Deimoksen vahvuudet kietoutuvat orin koon ja voimien ympärille. Murskaavaa voimaa omaavat potkut, ja vahvojen leukojen ilkeät, repivät puremat ovat Deimoksen bravuuria taistelutilanteissa. Ori on myös varsin taitava käyttämään kokoaan hyödyksi esimerkiksi taklaamisissa. Deimoksen kaltaisella sotalaivalla on ehkä kokoa ja voimaa, mutta ne luovat yhdessä friisiläiselle myös merkittävän heikkouden. Deimos on kokonsa ja nelinumeroista lukua lähentelevän painonsa vuoksi hidas. Raskasrakenteinen ori on aikalailla kaikkia itseään pienempiä hevosia hitaampi juoksemaan, eivätkä voimalla ladatut potkutkaan ole yhtä nopeita kuin sirommilla lajitovereilla. Ori kykenee kääntymään nopeasti, ja reagoi vikkelään, mutta yleinen sääntö on se, että siinä missä Deimos ehtii antaa yhden iskun, muut antavat jo kaksi. Deimos on kovakuntoinen ja kestävä taistelija tai pitkänmatkanjuoksija. Orilla on myös todella hyvä kivunsietokyky. Deimos ei ohita iskuja lapojaan kohautellen, mutta pysyy toimintakykyisenä vielä pahasti haavoittuneenakin. Kipuaan Deimosta on hankala saada huutamaan. Yleensä friisiläiseltä loppuu ennemmin puhti kehon lihaksista kuin taistelutahdosta.
Elämän varrella Deimokselle on jäänyt muutamia arpia. Niistä vanhin on vasemmassa takajalassa. Lautasen kohdalla on kaksi raksi-kuvion tekevää ohutta arpea. Arvet itsessään eivät ole mitenkään merkittävän suuret aikuisen Deimoksen takalistossa, mutta saadessaan ne varsana, oli Deimoksen koko jalka kuin leikelty. Varsana saaduista haavoista, joiden arvet näyttänyt nyt aikuisena mitättömiltä, on jäänyt koko elämän riesa. Jalan haavat repivät ainakaan jalan lihaksia, eikä takajalka ole ikinä toipunut vammasta. Deimoksen takajalka on toista takasta heikompi. Vanha lihasvamma kipeytyy helposti kylmän ja kosteuden vaikutuksesta, ja on alttiimpi revähdyksille ja jumeille. Harjoittelu ja tappelut saavat koiven vihoittelemaan tuon tuostakin, joskus vain hetkellisesti, joskus pidempään. Joskus Deimos tuntee vain kovan pistoskivun takajalassa, mikä yleensä saa koko koiven muuttumaan spagetiksi. Potku vasempaan takajalkaan saa Deimoksen varmasti kaatumaan ja potku saattaa tuntua vielä pitkään jälkeenpäin. Vamman Deimos on saanut varsana kostoretkellään.
Kehon isoin arpi sijaitsee kaulalla, myöskin vasemmalla puolella. Deimoksen kaulassa on koko kaulan mittainen, loivaa kaatunutta S-kirjainta muistuttava arpi. Rosoreunainen arpi lähtee korvan juuresta, jossa arven kärki osoittaa kohti taivasta ja päättyy alaspäin suuntautuneena kaulan alaosassa. Päistään arpi on ohuin, vain muutamien senttien paksuinen viilto, mutta paksuimmillaan se on yli kymmensenttinen. Arven karvaton iho rikkoutuu helposti. Aikoinaan haava on ollut todella syvä, ja arven kohdalle on helppo tehdä uusi syvä haava. Kaulan arpi kulkee kaulan suurten lihasten ja verisuonten poikki, joten uusi haava vanhan arven kohdalla vuotaa todella runsaasti. Oikeasti kaulan arpi on yhdistelmä useasta, ainakin kolmesta pienemmästä haavasta, jotka Deimosta edeltänyt johtaja repi friisiläisen kaulaan.
Puuman hyökkäyksestä on jäänyt uusimmat, näkyvät jäljet orin raamikkaisiin kasvoihin. Kissapedon kynnet repivät neljä vaakasuoraa, rosoreunaista viiltoa Deimoksen nenäpiin päälle. Puuman kynnet olivat yltäneet luuhun asti, tosin haavojen parannuttua arpikudos kasvoi luun päälle. Arpikudos on väriltään vaaleaa, ruskehtavan harmaata, joten viillot näkyvät selvästi mustasta naamasta. Viillot ovat sen verran pitkät, että ne voi nähdä kasvoista myös sivuprofiilista. Kasvojen arvet ovat enemmänkin kosmeettinen haitta, mutta potku tai purema niiden kohdalle sattuu huomattavasti enemmän kuin terveen, vahingoittumattoman ihon alueelle.

Menneisyys: Kaukana laumojen etelä puolella, pari sai kaksosvarsat, joista harvinaisesti molemmat selvisivät syntymästä hengissä. Kaksoset eivät olleet identtiset, mikä ilmeni tietenkin sukupuolessa, mutta varsoilla oli myös muita eroja. Deimos oli kaksikosta vanhempi, orivarsa syntyi siskoaan muutamia minuutteja ennen. Deimos oli varsoista heiveröisempi ja heikompi. Toki kaksosvarsoina kumpikin sisaruksista olivat normaalia pienikokoisempia, mutta sisar Phobos nousi jaloilleen jo muutamissa minuuteissa, kun taas heikompi Deimos lojui maassa usean tunnin ajan. Lopulta vanhempien helpotukseksi myös Deimos nousi jaloilleen ja alkoi imeä maitoa.
Tytär Phobos oli äitinsä tavoin kulomusta, ja Deimos isänsä tapaan täysin musta. Phoboksesta näki jo varsana, että se oli Deimosta vähän hintelämpi, ja Deimos sen sijaan muistutti enemmän shiremäistä isäänsä. Kuitenkin kummallakin varsalla oli isänsä silmät; siniset. Jos tuntee nykyisen Deimoksen, voi olla ehkä yllättävää kuulla, että kaksosista Deimos oli sisartaan huomattavasti ujompi, hiljaisempi ja herkempi. Enemmän sen tyylinen varsa, joka piiloutuu emon vatsan alle. Phobos oli rohkea ja omapäinen, jo pienenä kipakka. Kaksoset olivat kuin parhaat ystävykset, aina menossa yhdessä kaikkialle, yleensä vaikeuksiin ja kepposiin. Jo ennen varsojen syntymää vanhemmat olivat kuulleet hermien turvapaikasta, Solasta. Kunhan Deimos ja Phobos olivat tarpeeksi vanhoja kulkemaan pitkiä matkoja kerrallaan, perhe lähti kohti mystistä Solaa.

Matkaa halki etelän maan oli ehditty taittaa jonkin verran, kun Deimos perheineen saapui pienelle vuorelle. Se ei ollut Sola. Alue oli reviiri, mutta ei pohjoisen suurten ja mahtavien laumojen. Paikkaa hallitsi kolme rettelöitsijähermiä, jotka eivät suhteutuneet hyvin vieraisiin reviirillään. Kolmikko kävi läpikulkevan perheen kimppuun. Vanhempien taistellessa henkensä puolesta, Deimos katseli sisarensa kanssa kauhun vallassa kauempana. Siinä missä Deimos seisoi pelosta jähmettyneenä paikoillaan, Phobos ilmaisi pelkoaan huutamalla kolmikolle loukkauksia ja kutsumalla vanhempia luokseen. Isä ja emo eivät kuitenkaan päässeet irtautumaan taistelusta, ja varsojen emo käski nuorukaisia pakenemaan. Varsat suuntasivat aiemmalle pysähtymispisteelle, vuoren lähistöllä sijaitsevalle luolalle ja jäivät sinne odottamaan. Kumpikaan ei täysin tajunnut mitä hetki sitten oli tapahtunut, mutta hämmennys alkoi väistyä kylmän pelon tieltä. Pikku hiljaa kaksoset tulivat vain varmemmiksi siitä, ettei äiti tulisi takaisin. Kuitenkin Deimos ja Phobos kyyhöttivät kylki kyljessä luolassa, lähes kahden päivän ajan, täysin tietämättöminä mitä tekisivät. Kumpikin toivoi että vanhemmat palaisivat, mutta samalla kumpikin tiesi ettei niin tapahtuisi.

Toisen päivän kääntyessä iltaan, odotuksen uuvuttamat varsat käpertyivät yhdeksi mustaksi mytyksi ja torkahtivat hetkeksi. Deimos havahtui puheeseen ja saatuaan väsyneet silmänsä auki, vain muutaman metrin päässä seisoi kaksi täysin tuntematonta oria. Veli herätti siskonsa nopealla tuuppauksella ja sinisilmät jäivät tapittamaan vieraita ihmetellen. Vaikka aikuiset hymyilivät ja kyselivät ystävällisesti kaksosten vanhemmista, jossain sisimmässään Deimos ei pitänyt tilanteesta. Varsat kuitenkin pidättäytyivät vieraille puhumisesta, mikä vaikutti huvittavan kahta oria suurestikin. Lopulta toinen niistä, rautias pyysi varsoja lähtemään mukaan. Orivarsa pudisti päätään, sisaren yhtyessä kieltävään eleeseen. Hetken ajan raudikko yritti lempeästi suostutella, mutta kun varsat kerta toisensa jälkeen kieltäytyivät, aikuinen ori vaihtoi merkitsevän katseen kaverinsa kanssa. Samassa raudikon toveri syöksähti varsoja kohti ja nosti Phoboksen niskasta ilmaan. Deimos ryntäsi oitis kohti pelosta kiljuvaa siskoaan, mutta ei ehtinyt tehdä mitään auttaakseen, kun rautias ori upotti hampaansa mustaturkin säkään ja kohotti nuorukaisen ilmaan kuin höyhenen. Deimos huusi, rimpuili ja potki mutta mikään ei tuntunut auttavan eikä iso aikuinen välittänyt pätkääkään varsan touhuista. Lopulta paniikissa oleva varsa päätyi vääntämään kehonsa mutkalle ja puristamaan hampaansa ainoaan kohtaan johon hyökkääjässään ylsi, kaulaan. Säikähtänyt raudikko päästi otteensa, jolloin varsa roikkui koko painollaan kiinni toisen lihassa. Samalla sekunnilla Deimoksen hampaiden viiltämästä, pienestä haavasta alkoi suihkuta verta loputtomana virtana. Aikuinen hevonen rysähti huutaen polvilleen ja alkoi kieriä villisti luolan lattialla. Kuolevan hevosen toveri pelästyi tapahtunutta ja pakeni nopeasti paikalta, jättäen varsakaksikon rauhaan. Ei kulunut kuin muutamia minuutteja kunnes maahan vajonneen raudikon liikehdintä lakkasi kokonaan. Deimos tuijotti kauhusta jäykkänä, musta turkki verestä kiiltävänä, yrittäen tajuta mitä äsken oli tapahtunut. Ja miksi aikuinen makasi niin hiljaa? Hetken kuluttua omasta järkytyksestään palaileva Phobos painautui veljensä kylkeä vasten ja varsat viettivät tulevan yön aivan ruumiin vieressä. Vasta aamun koitteessa tammavarsa uskaltautui kysymään: ”Onks se kuollu?” Siskon sanat antoivat selityksen kaikelle viime aikojen tapahtumille. Deimos oli tappanut ensimmäisen kerran, vajaan kahdeksan vuoden iässä. Vanhempien kuolema jäi varsan mieleen niin traumaattisena kokemuksena, ettei edes aikuinen Deimos muista juuri mitään vanhemmistaan tai elämästään ennen vanhempien kuolemaa. Kahdeksan vuotta orin muistoista pyyhkiytyi pois.

Yksikään päivä orpojen elämässä ei ollut helppo. Alue oli harvaan asuttua, eikä niitä vähäisiäkään vastaantulevia hermejä tuntunut kiinnostavan yksinään hortoilevat varsat. Ja vaikka olisikin, -kiitos kahden orin- Deimos ja Phobos eivät enää luottaneet vieraisiin. Elämä oli selviytymistaistelua kokemattomille nuorille, ja vanhempien kohtaloa ja Deimoksen tappamaa oria koskevat painajaiset ja pelot varjostivat toisistaan riippuvaisten varsojen elämää.. Pikkuhiljaa kaksosten mielet alkoi kuitenkin täyttää kosto. Deimos ja Phobos jäivät asumaan rettelöitsijöiden vuoren juurelle ja pyhittivät elämänsä taistelutaitojen harjoittamiselle, ja vanhempiensa kuoleman kostolle.

Koston päivä tuli neljä vuotta myöhemmin, kun Deimos ja Phobos ajatutuivat vuorella taisteluun kolmikkoa vastaan. Kallionkiellekkeellä käyty taistelu kesti pitkään, mutta päättyi lopulta kaksosten voittoon. Mutta voitto ei tullut ilman menetyksiä. Viimeisenä tekonaan kolmikosta viimeinen veti Phoboksen mukanaan alas kallionkiellekkeeltä, ja sen alapuolella virtaavaan koskeen. Deimos ei ehtinyt tehdä mitään sisartaan auttaakseen, eikä edes löytänyt sisarensa ruumista, vaikka Deimos kolusi kosken rantoja päivien ajan. Sisaren kuolema repi palan Deimoksen sielusta ainiaaksi. Noihin aikoihin, noin 12 -vuotiaana Deimos alkoi ensimmäisen kerran kärsiä kohtauksistaan.

Menetettyään ainoan tuntemansa hevosen, Deimos oli eksyksissä. Kaikki se itsevarmuus ja voima joka oli nuoresta orista huokunut, kuihtuivat olemattomiin. Samaan aikaan alkoivat harhat ja muistikatkokset, joiden aikana Deimos teki käsittämättömiä tekoja. Seuraavat vuodet ovat nykyäänkin Deimokselle epäselviä ja hämäriä, koska ori sai vaikeita kohtauksia lähes päivittäin. Uusi sivu kääntyi Deimoksen elämässä, ja koston täyttämä varsa muuttui umpihulluksi, ja kaikkia kohtaan väkivaltaiseksi. Deimos tappoi monien läheisiä ja joutui itse usein vainotuksi ja kidutetuksi. Elämä jatkui kurjana aina 17. ikävuoteen asti, jolloin Deimos tapasi ensimmäisen kerran tulevan puolisonsa, Miraclen.

Neitokainen oli aiemmin kuullut lauman sotureiden varoitelleen reviirin rajoille saapuneesta, oudon väkivaltaisesta laumattomasta. Tamma ei kuitenkaan varoituksista välittänyt, laumattomathan käyttäytyivät aina oudosti. Miracle lähti sinäkin päivänä tavanomaiselle retkelleen metsään. Siellä ticholainen sitten onnistui vahingossa yllättämään mustan, komeaakin ulkomuotoa omaavan orin. Myönnettäköön että aluksi tässä hermi sukuisessa, Tichon laumaan kuuluvassa tammassa ei ollut Deimoksen silmin mitään ihmeellistä. Tamma oli hevonen, joka halusi pahaa Deimokselle, ja Deimos halusi pahaa sille. Vain muutamia tunteja aiemmin tamman ilmestymistä, ori oli kohdannut joukon saman lauman sotureita, jääden itse pahasti alakynteen, joten vammoiltaan orista ei ollut edes tätä heiveröistä tammaa haastamaan. Eikä orin väärentyneitä ajatusmalleja helpottanut lainkaan se, että heti ensimmäisenä tämä avuliaaksi opetettu tamma juoksi melkein suoraan syliin. Jos Deimos olisi saanut vikkelän tytön hampaisiinsa, olisi ori voinut lyödä päänsä vetoa siitä että olisi tappanut sen. Miracle tajusi nopeasti pysyä kauempana, aggressiiviseksi osoittautuneesta orista. Ensimmäinen kohtaaminen ei sen pidempään kestänyt, sillä Deimos oli jo kääntänyt neidolle selkänsä ja kadonnut puiden lomaan. Seuraavien muutaman päivän aikana tamma pääsi sotureiden kertoman tiedon perusteella siihen tulokseen että juuri tuo ori oli ollut partioiden mainitsema laumaton. Miracle oli kuitenkin ehtinyt jo tuntea sääliä mustaa hevosta kohtaan. #Olipa hän millainen tahansa, hän on loukkaantunut.# Ajatuksen saattelemana nuori tamma päätyi varastamaan salaa parantajalta muutamia tuntemiaan yrttejä, jotka Miracle vei toistaiseksi lauman rajoille asettuneen hermin luo. Tamma luuli oria ujoksi, sillä Deimos pysyi kokoajan hiljaa, mutta vaikka mitä tyttö tekikään, ori lähti taas, koskemattakaan Miraclen tuomiin yrtteihin. Noista muutamista kohtaamisista alkoi kaksikon yhteinen retki. Miracle oli jo muutaman tapaamisen jälkeen onnistunut kiinnostumaan salaperäisestä tyypistä ja tamman aika alkoi täyttyä oria etsiessä tai yrityksissä saada Deimos reagoimaan jotenkin Miracleen. Välillä kuitenkin saattoi kulua viikonkin verran, ettei friisiläistä näkynyt missään… Aluksi ori suhtautui tammaan hyvin samalla tavalla kuin kaikkiin muihinkin. Mutta mitä useammin Deimos Miraclen kohtasi, pikkuhiljaa lähes mykkä friisiläinen alkoi tottua sen seuraan. Kohtaamiset olivat aluksi täysin sattumaa, ainakin Deimoksen osalta, joiden aikana tamma puhui ja Deimos oli pikemminkin paikanpäällä, muttei kuunnellut… Vasta puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä kohtaamisesta Miracle kuuli Deimoksen ensimmäisen kerran puhuvan, orin yhtäkkiä kommentoidessa tamman keskeneräistä selitystä, vaikkei siitä ehkä paljoa tajunnutkaan. Pikku hiljaa mustasta hevosesta paljastui Miraclen ensipäätelmään verrattuna täysin päinvastainen, mutta vakavasti traumatisoitunut luonne. Se sai tamman tunteet syvenemään vain entisestään. Vaikka Deimos alkoikin jollain tapaa pitää keskusteluista ja odottaa niitä, ei orin elämä tuosta vain muuttunut. Edelleen Deimos oli väkivaltainen ja vainottu, painajaisten ja kohtausten riivatessa tuon elämää. Vain Miracle oli asiassa poikkeus, mutta ei Deimos aina tammaakaan hyvin kohdellut. Aikanaan Miracle pääsi perille Deimoksen menneisyydestä ja onnistui sitä mukaan auttamaan friisiläistä tuon lukuisten ongelmien kanssa. Itseasiassa Miracle oli ensimmäinen joka kertoi orille sen että ne asiat mitä friisiläinen harhoissaan koki ja tunsi, eivät olleet aitoja. Deimoksen olo alkoi vähä vähältä helpottua ja tunnettuaan Miraclen vuoden verran, alkoi orikin tuntea jotain täysin uutta kaunista tammaa kohtaan. Ja kun tuli aika paljastaa tunteita, oli kaksikko umpirakastunut toisiinsa hetkessä.

Parivaljakon välissä oli kuitenkin toinenkin kuilu, kuin Deimoksen ailahtelevat mielialat ja sairaus; Miraclen lauma, siellä asuvat ystävät ja perhe. Vielä kertaakaan nuori tamma ei ollut suoraan läheisilleen kertonut tapailevansa ketään, mutta eivätköhän ystävät huomanneet tamman käytöksen muuttumisen. Miracle juoksenteli nykyään kokoajan metsässä, ja saattoi olla poissa leiristä jopa useita päiviä. Tavanomaiset arkiaskareet eivät enää kiinnostaneet ja aiemmin hyvin sosiaalinen neitokainen alkoi pyöriä omissa haaveissaan. Jotkin tamman ystävät ja holhoojat yrittivät asiaan puuttua, udella tapaamisten toista osapuolta ja kehottivat Miraclea olemaan varovainen. Joskus tamma saattoi orista jotain mainita, mutta ikinä tamma ei paljastanut Deimoksen henkilöllisyyttä eikä antanut liian uteliaiden ystäviensä seurata jälkiä tapaamispaikoille… Useita kertoja Miracle yritti saada Deimoksen mukaansa lauman pariin, mutta ori ei uskonut kykenevänsä sopeutumaan suureen hevosjoukkoon, eivätkä Miraclen läheiset olisi ikinä hyväksyneet Deimosta. Jälleen kerran tamma otti asian esille, eikä saanut friisiläisoria muuttamaan mielipidettään. Sen kertainen tapaaminen päättyi varsin rajuun riitaan. Miracle pysyi poissa viikon ajan. Deimos uskoi suhteen päättyneen siihen, mutta ori kävi viimeisimmällä tapaamispaikalla joka päivä, toivoen tamman käyneen. Rakasta ei kuitenkaan näkynyt ja Deimos päätti jatkaa haikailujaan viikon ajan, ennen kuin alkaisi pyyhkimään kauniin tamman pois elämästään ja ajatuksistaan. Viimeisenä päivänä Miracle sitten saapui ja kaksikko osui paikalle sopivasti samaan aikaan. Normaalisti tamman iloisilla, pirteillä kasvoilla oli nyt vakava ja jopa surullinen ilme. Se sai Deimoksen oitis ajattelemaan, että tamma oli tullut kertomaan suhteen olevan ohi. Deimos seisoi hiljaa paikoillaan ja odotti tamman puhuvan ja Miracle vaihteli hermostuneesti asentoaan, eikä rohjennut kohdata orin katsetta. Deimoksen teki mieli vain kääntyä ja lähteä, tehdä selväksi että ymmärsi tilanteen. Mutta Miraclen tähden ori päätti odottaa. ”Haluan tulla mukaasi.” Miracle sai lopulta sanottua varovasti, kuin olisi pelännyt orin reaktiota. Ilmeisesti tamma oli kuluneen viikon aikana myös uskonut onnensa kadonneen, että se typerä riita olisi saanut Deimoksen muuttamaan mieltään tamman suhteen. Deimos ei voinut käsittää mitä Miracle oli juuri sanonut. Miten tamma saattoi jättää ystävänsä ja perheensä Deimoksen kaltaisen hevosen takia, kun kerta onnekkaana edes omisti läheisiä. Se veti orin täysin sanattomaksi. Ja hetken kuluttua, kun Miracle uskaltautui paikoilleen jähmettynyttä oria halaamaan, olivat molemmat purskahtaa itkuun silkasta onnesta. Noin vuoden kuluttua, Miracle synnytti terveen, suloisen tammavarsan, joka sai nimekseen Lucy.

Miracle ei ollut hermi, ja sen näki heti. Tamma oli avuton, ja aikalailla riippuvainen Deimoksen selviytymistaidoista. Onnekseen tamma oli onnistunut kuorimaan Deimoksesta rakastavan isän ja puolison, joka oli aina valmis taistelemaan perheensä puolesta. Deimos eli perheineen laumojen rajoilla ja hermien erakkoalueilla kierrellen, tutustuen muutamiin yksinäisiin ja perheellisiinkin hermeihin, joista löytyi pitkäaikaisiakin ystäviä niin Deimokselle kuin Lucyllekin. Kohtaukset, vainot ja muistiongelmat varjostivat edelleen vakituisesti Deimoksen elämää, mutta niin Miracle kuin Lucykin oppivat elämään niiden kanssa. Noihin aikoihin Deimos oli varsin tyytyväinen elämäänsä. Mutta sitten Deimos alkoi muuttumaan, kun Lucy alkoi lähestyä 10 ikävuotta. Se traumatisoitunut, apua tarvitseva ori johon Miracle oli rakastunut, alkoi muuttua hallitsevaksi ja puolisoaan kohtaan ilkeäksi. Miracle epäili kaiken johtuvan sairaudesta, ja tamma uskoikin Deimoksen piilottelevan oireitaan, Deimoksen muututtua etäisemmäksi perheestään. Rakkautta riitti kyllä tyttärelle, mutta Deimos alkoi olla entistä kylmempi ja julmempi puolisoaan kohtaan. Kaksikon yhteiselo alkoi rakoilla, mukaan mahtui riitoja, ja epäilyjä. Ja usein Deimos purki vihaa ja turhautumistaan puolisoonsa, pahoinpidellen Miraclea. Deimos uskoi omistavansa Miraclen, ja omaisuutta saattoi kohdella miten huvitti. Deimos alkoi muistuttaa enemmän nykyistä Deimosta. Lucyn täyttäessä 11 – vuotta, Deimos sai rajuimman kohtauksen pitkään aikaan. Transsin aikana Deimos tappoi niin puolisonsa kuin tyttärensä. Kohtaus loppui vasta molempien kuoleman jälkeen ja Deimos sai nähdä mitä oli tehnyt. Lucy oli revitty palasiksi, ja Miraclen keho oli täynnä haavoja. Deimos ei muistanut ollenkaan kohtauksen alkusyytä, tai mitä kohtauksen aikana oli tapahtunut.
”Ei, ei, ei!” Deimos parahti ja polvistui kuolleen perheensä luo. Seuraavan yön Deimos vietti yksinkertaisesti huutaen suruaan taivaalle, ennen kuin hautasi perheensä hermien alueelle, lähelle Violencen etelärajaa.

Deimos oli taas lähes alkupisteessä. Yksin, sekaisin ja vihainen, ilman elämän merkitystä. Ori ajautui taas laumojen alueelle, ja alkoi siellä kerätä rajua mainetta tappajaherminä. Deimos kävi pelotta jopa kokonaisten partioiden kimppuun. Erään kerran Deimos joutui kuitenkin piiritetyksi violencelaisten toimesta. Mutta jostain syystä ne eivät tappaneet Deimosta, vaan halusivat viedä mustan orin leiriin. Violencen silloista johtajaa oli alkanut kiinnostaa sekopää hermi ja vanha ori ehdotti Deimokselle liittymistä. Deimos suostui. Laumaan sopeutuminen vei yksinäiselle Deimokselle aikansa. Hermitaustansa takia Deimosta yritettiin syrjiä, mutta se loppui nopeasti, Deimoksen usein miten tappaessa kiusaajansa. Vanhaa johtajaa orin aggressiivisuus vain miellytti ja Deimos alkoi taistelutaitojensa ja ärhäkkyytensä avulla nousta pian arvoasteikossa ylemmäs. Pian ori olikin jo varajohtaja. Nyt Deimoksella oli jokin tarkoitus elämässä. Päästä Violencen johtajaksi. Upseerina ja varajohtajana toiminut Deimos oli alkanut tottua mukavuuteen, ja Deimos halusi siitä kaiken itselleen. Lopulta Deimos murhasi edellisen johtajansa, ja otti vallan laumassa itselleen.

Rp: Lacritsi

Muuta:
-Violencen vanha parantaja Aitne on Deimoksen täti. Deimos on sekarotuinen, mutta muistuttaa ulkonäöllisesti hyvin suurikokoista friisiläistä. Perimään kuulunee myös shireä, ja muita suurikokoisia hevosrotuja.

-Nimien alkuperät:
Phobos (pelko) & Deimos (kauhu) Kreikan mytologiassa Deimos oli Areen ja Afroditen poika, taisteluista ja sodista aiheutuvan uhan ja sekasorron jumala. Hänellä oli veli, Fobos joka oli myös paniikin ja pelon ilmentymä. Nimellä viitataan erääseen pelkotilaan fobiaan. Marsin kaksi kuuta, Deimos ja Phobos ovat saaneet nimensä näiden myyttien mukaan

Lucy & Miracle
Latinassa Lucylla tarkoitetaan valoa ja valontuojaa, mutta joidenkin lähteiden mukaan nimi viittaa kiiltävään tai aamunkoitteessa syntyneeseen. Miracle tarkoittaa englannin kielessä ihmettä.

Tietoja päivitetty viimeksi 20.6.2019

Kehitys:
~20.6.2019 Monivuotisen pelin aikana Deimoksesta on muotoutunut jonkinverran mukavampi ja sosiaalisempi persoona, vaikka toisinaan edelleen se osaa olla töykeä ja itsekeskeinen. Deimos välittää hyvin paljon muutamista yksittäisistä hevosista, joille sen paremmat puolet tulevat helpommin näkyville.

Vastaa tähän
Kirjoittaminen ei vaadi rekisteröitymistä!


 

©2019 Magical nature - suntuubi.com